Edessä uudet oppivuodet

Olen viime aikoina haikaillut takaisin pulpettia kuluttamaan. Tuntuu, että kouluvuosilta ei jäänyt korvien väliin oikein mitään.
 
Tänä kesänä olen kuskannut valehtelematta 200 kottikärryllistä multaa vaimon projekteihin, mutta en tiedä onko tonttimme nurkassa kasvava puu rauduskoivu vai hieskoivu. Pihalla piipahtelee kaikenlaisia siivekkäitä, joita en tunnista. Edgar Allan Poen runosta muistan, että korppi on musta, mutta variksen ja harakan erottamisessa on jo tiukkaa.
 
Miten tämä on mahdollista, minähän olen kouluja käynyt mies? En kyllä tosin muista, missä vaiheessa opintiellä opetettiin tunnistamaan kotimaamme eläimiä. Muistan vain saaneeni ehdot biologiasta, koska en osannut selittää jonkun vedenalaisen levänrepaleen solujen jakautumista ja lisääntymistä. Vai oliko se yhteyttämistä? Herra varjele.
 
Vihdoinkin olisin henkisesti tarpeeksi kypsä kuuntelemaan kiltisti vaikkapa maantiedon tunnilla. Omat kouluajat menivät sellaisessa sumussa ja humussa, että olen sittemmin aina kiertänyt kaukaa Trivial Pursuitin siniset ruudut. Noiden aikojen jälkeen maailmanpolitiikka on pistänyt karttapallon täysin uusiksi. Nyt kiinnostaisi kovasti opiskella eri maiden pinnanmuodostuksia ja elinkeinorakenteita. Tai ainakin oppisi sen, missä jotkut valtiot sijaitsevat.
 
Vaimo sanoo, että mikset mene kirjastoon lainaamaan koulukirjoja. Siihen minä kuittaan vastakysymyksellä, että luuletko pihalle tälle päivälle tilatun roskalavan voivan odottaa pari viikkoa, kun oikein tosissani pureudun Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen syntyneisiin valtioihin.
 
Minun ikäluokkani ihmisistä monet tuntuvat unohtaneen suurin piirtein kaikki perusasiat vaikkapa matematiikasta. Arvelen, että ylemmillä luokilla opetetaan edelleen sellaisia hifistelyjä, joista on hyötyä vain jatko-opiskelupaikkaa suunnitteleville. Kun yli 30 vuotta sitten lyhyen matikan kirjoittanut äijä alkaa pähkäillä uuden autokatoksen tilavuutta ja siihen tarvittavan materiaalin määrää, laskelmia ei tehdä tupakka-askin kanteen. Kyllä se on googlettamisen paikka.
 
Muistan ikuisesti sissiretken armeijassa, kun yöpakkasella hiihdimme lumisessa metsässä ja vedimme ahkioissa miinoja. Niin kaukana olivat finninaamaiset kaupunkilaispojat mukavuusalueeltaan, että joku notkea intiaani olisi varmasti tomahawkillaan listinyt koko porukan. Yksi kaveri osasi suunnistaa ja me muut raahustimme haamuina perässä. Sama tyyppi sytytti myös korsussa tulet kamiinaan ja ripusti vaatteensa narulle kuivumaan, kun me toiset värjöttelimme vettyneissä lumipuvuissa aamuun saakka. Siinä sitä on vertauskuvaa meidän monien opintiestä. Mutta jos ei ole liian myöhäistä, selvitän ehtoolla kotona missä Moldova sijaitsee.