Uutiset

Eduskunnan puhemies suojelee Beauty Cleaner -tapahtumaa - asiasisältö ratkaisee, ei ole kauneuskilpailu, sanoo puhemies Paula Risikko

Eduskunnan puhemies Paula Risikko sanoo olleensa myös urheilutapahtumien suojelijana. Kuva: Kimmo Penttinen

Eduskunnan puhemies Paula Risikko on lupautunut Seinäjoella helmikuussa järjestettävän Beauty Cleaner 2019 -tapahtuman suojelijaksi.

Kyse on kilpailusta, johon voivat osallistua 18-40 -vuotiaat siivoustyötä pää- tai sivutyönään tekevät. Heidän joukostaan järjestäjät valitsevat 10 ”oikean asenteen ja myönteisen meiningin” omaavaa henkilöä yleisöäänestystä varten. Kymmenelle kilpailuun valitulle tehdään kampaus, meikki, vaatteet ja valokuvaus. Kuusi eniten yleisöääniä saanutta palkitaan finaalissa, joka järjestetään Veljekset Keskisen Tuurin kyläkaupassa

– Perusteeni lähteä suojelijaksi on siivoustyön arvostus. Minulle kerrotun mukaan tapahtuma on osa alan kasvojen kohotusta, kyse ei ole missään tapauksessa missikisoista, vastaa puhemies Risikko.

Tapahtuman pääjärjestäjänä on Talonhenki Oy -niminen, Seinäjoella toimiva, pääasiassa kotisiivouksia tekevä yritys. Sen lisäksi yhteistyökumppaneina on puolen kymmentä kauneus- ja kampaamoalan yritystä, keskinäinen vakuutusyhtiö Pohjantähti ja Veljekset Keskinen. Risikon kotikunta on Seinäjoki.

– Kun alalla koetaan, että nuoret eivät arvosta siivoustyötä ja sen seurauksena alalla on työvoimapula, on hyvä tuoda asia esille, vaikka vähän eri tavalla. Takana on kuitenkin vakava tarkoitus, sanoo Risikko.

”Siivojakin voi näyttää kauniilta”

Seinäjoella toimivan Talonhenki -yrityksen taustalla ovat Karita Alanko ja Nina Ristamäki.

– Alalle on vaikea löytää hyviä tekijöitä. Uskomme, että usein syynä ovat väärät ennakkoasenteet, sanoo Karita Alanko.

Talonhenki näyttää itse mallia, että siivoustyö voi olla myös mielekästä ja palkitsevaa.

– Me maksamme laatuun sidottua palkkaa ja yrityksen tuloksesta maksetaan myös bonuksia cleanereille, Alanko kertoo.

Hän kertoo, että yritys haluaa omalla esimerkillään murtaa uskomuksia ja ennakkoasenteita siivousalalla työskenteleviä kohtaan.

– Siivojakin voi näyttää kauniilta ja tyylikkäältä. Panostamme henkilöstömme ulkoasuun ja kannustamme huoliteltuun ulkonäköön, Alanko perustelee kilpailun luonnetta.

Puhemiehiä pyydetään eri tapahtumien suojelijaksi

Eduskunnan puhemiestä pyydetään ahkerasti erilaisten kilpailujen ja tapahtumien suojelijaksi. Sen lisäksi puhemiehet esiintyvät usein eduskunnan edustajina, kun sellaista tarvitaan erilaisissa tilaisuuksissa.

– En ehdi osallistua läheskään kaikkiin tilaisuuksiin, joihin tulee kutsu tai pyyntö osallistua. Kysyntää on vähintään yhtä paljon kuin ministerinä, kertoo Paula Risikko.

Hän on toiminut peruspalveluministerinä, sosiaali- ja terveysministerinä, liikenne- ja kuntaministerinä sekä sisäministerinä useissa hallituksissa.

Eduskunnassa on puhemies ja kaksi varapuhemiestä. Risikko sanoo, että kun kutsussa pyydetään eduskunnan edustajaa, tilaisuuteen osallistuja sovitaan puhemiesten kesken. Osa kutsuista tulee henkilökohtaisesti.

Risikko on viime aikoina ollut muun muassa Tekstiilin ja muodin palkinnon suojelija sekä Vauvan päivän suojelija.

– Tosi tarkkaan arvioin kutsun asiasisällön. Jos lasketaan kaikki kutsut, noin 10 prosenttiin on ylipäätään mahdollista vastata myöntävästi, Risikko sanoo.