Uutiset

Eero Remes jätti muut kauas taakseen - katso kuvia cross country -kisasta

Ei ollut mikään iso yllätys, että enduron hallitseva maailmanmestari Eero Remes otti ykkössijan moottoripyöräilyn cross country -sarjan SM-sarjan avausosakilpailussa Parolannummella. Remes oli A-luokan kahden tunnin kilpailussa vaikeasta lähdöstään huolimatta ylivoimainen, sillä toiseksi tullut Toni Eriksson jäi voittajalle kierroksen.

Kolmanneksi ajanut Eemil Pohjola oli Erikssonin kanssa samalla kierroksella, mutta vajaat neljä minuuttia hitaampi.

– Otin huonon lähdön, joten alussa oli aika hankala ajaa. En oikein nähnyt mitään, sillä ajoimme yhdessä linjassa ja olin koko ajan jonkun perässä. Sitten kun pääsin porukasta ohi ja ajamaan omaa ajoani, löysin myös rytmini ja loppu tulikin ihan hyvin, Remes kertasi kilpailun kulkua.

Remeksen kausi on alkanut mainiosti myös enduron MM-sarjassa. Hän johtaa kahden kilpailuviikonlopun jälkeen luokkaansa täysin pistein.

– Yritän jatkaa mihin kahdessa ensimmäisessä kilpailussa jäin. Yritän pitää rytmin yllä ja hyvän vauhdin koko kauden ajan. Eiköhän silloin hyvä tule, Tuusulan Moottorikerhon mies tuumi.

Cross countryn SM-sarja käy enduromiehelle myös hyvänä harjoituksena.

– Tietysti kilpailumuoto on erilainen, mutta kilpaileminen on aina hyvä treeniä. Tällä hetkellä näyttää siltä, että pääsen ajamaan kaikki SM-sarjan osakilpailut, Remes kertoi.

Lajin SM-sarja jatkuu heinäkuun 9. päivä Jämsän osakilpailulla. SM-sarjaa ajetaan lisäksi 6. elokuuta Sipoossa ja päätösosakilpailussa 24. syyskuuta Säkylässä. Enduron MM-sarja jatkuu puolestaan toukokuun 21.–22. päivä Kreikassa.

Kakkoseksi ajanut Eriksson kävi alkupuolella hyvää kisaa Henric Stigellin kanssa.

– Otin aika hyvän startin ja pääsin Stigellin kanssa ajamaan muutaman kierroksen ykkösenä ja kakkosena. Sitten huomasin, että hänen pyöränsä alkoi savuttaa, joten yritin ottaa Remekseen eroa, mutta ei minulla ollut oikein mitään saumaa. Hän oli niin ylivoimainen tällä kertaa, Eriksson myönsi.

Voittaja otti Erikssonin kiinni noin tunnin ajon jälkeen ja painoi ohi.

– Hän tuli niin että kypärä pyöri päässä, Helsingin Moottorikerhon KTM-kuski nauroi.

Omaan päiväänsä Eriksson oli joka tapauksessa tyytyväinen.

– Oli tiedossa, että Remeksen vauhti on täällä hyvä. Stigellin kanssa olisi ollut hauska ajaa päivä loppuun, mutta harmi vain, että hänen pyöränsä ajoi. Siitä olisi tullut jännä taistelu, Eriksson arvioi.

Hämeenlinnan Moottorikerho sai juhlia harrastesarjassa, kun Samuli Puhakainen kaasutteli luokan voittoon.

Kymmenen joukkoon HlMK:sta selviytyivät myös Antti Mäenpää ja Jari Tähtivalo. Antti Ahtila oli puolestaan Joel Kolehmaisen jälkeen nuorten sarjan nopein. Juuso Salo oli erän seitsemäs.

Asiasanat

Päivän lehti

28.1.2020