Kolumnit Uutiset

Ehkä tämä elämä on vain kopio todellisuudesta

Elokuvassa The Truman Show Jim Carreyn esittämän Truman Burbankin maailma romahtaa, kun hänelle selviää, että koko ympäröivä elämä onkin vain pelottavan realistinen lavaste näyttelijöineen.

Kaikki Burbankin muistot omista häistä, lasten syntymästä ja ensimmäisestä työpaikasta olivatkin juonenkäänteitä suosikkisarjassa, jonka pääosaa hän on tietämättään näytellyt koko elämänsä, ja jota koko muu maailma on seurannut arki-iltaisin kotisohvallaan, oikeassa todellisuudessa.

Tämän syksyn kuohuttavin löydös kuulosti tutulta. Saksalaisessa Bonnin yliopistossa on tehty tutkimusta, jonka mukaan koko elettävä todellisuus saattaakin kaikki olla vain harhaa.

Tutkijat sanovat löytäneensä todisteita siitä, että universumimme saattaa olla pelkkä tietokonesimulaatio.

Varmistaakseen elettävän elämämme todellisuudesta tutkimusryhmä on luonut rinnakkaisen, keinotekoisen todellisuuden, joka muistuttaa hätkähdyttävän paljon omaamme.

Tällaisessa keinotekoisessa todellisuudessa olisi tismalleen samanlaisia, fysiikan lakeja vastaan taistelevia rajoituksia kuin omassakin todellisuudessamme. Ainoa keino paljastaa suuri ja potentiaalinen huijaus olisikin siis törmätä tällaiseen rajoitukseen, kuten lavasteeseen kovan onnen Burbankin tavoin.

Saksalaistutkijat pitävät täysin mahdollisena, että saatamme olla keinotekoisen todellisuuden pelihahmoja, joille on luotu muistot elämän huippuhetkistä ja aallonpohjista.

Olemmeko todella tietämättämme vain pelihahmoja jonkun kasvottoman pelaajan tietokoneen ruudulla? Ja jos olemme, mitä käytännön merkitystä sillä on elämän kannalta?

Se, etteivät muistot olisikaan omia, tuntuu pelottavalta. Muistot siitä, miltä aurinkovoide kesäisin tuoksuu, vuosia sitten koettu ensisuudelma maistui tai läheisen kuolema pysäytti, ovatkin kaikki ehkä vain taitavan supertietokoneen tekosia.

Ajatus ei ole ihan uusi.

Argentiinalaisen kirjailijan Jorge Luis Borgesin novelli Tlönin mielikuvitustodellisuudesta muuttuu tarinan edetessä kiinnostavammaksi ja siten myös todemmaksi kuin todellisuus itse. Asukkaat ryhtyvät muuttamaan oikeaa elämää pakonomaisesti Tlönin kaltaiseksi, sillä toisaallahan on kaikki aina paremmin.

Todellisuuden ja arjen toisiaan toistavine päivineen kestää parhaiten juuri haaveiden avulla. Siitä mitä ihan oikeasti tapahtuu, on vaikea innostua, erityisesti talvella kun yö kestää pitkälle aamuun saakka eikä valoa näy kuin pieninä siivuina.

Mielikuvitusmaailman säännöt tuntuvat suoraviivaisemmilta usein kuin elämä itse. Kirjallisuudessakin parasta on juuri se, että todellisuuden voi hetkeksi lakaista syrjään.

Ihan pian on kuitenkin jo taas valoisampaa.