Kolumnit Uutiset

Ei enää pakasteita pieneen pussiin

Jokaisen kunnon wannabe-hipsterin tavoin kanniskelen ruokaostokseni kaupasta kotiin berliiniläisen lähikaupan kangaskassissa.

Sen hankkiminen johtui olosuhteiden pakosta, sillä kyseinen halvan Airbnb-luukun lähellä ollut kauppa ei muovikasseja edes myynyt. Piti siis törsätä euro kangaskassiin.

Se oli hyvä hankinta, sillä parin vuoden jälkeenkin kassi on edelleen ehjä ja ryhdikäs.

Ostosten määräkin pysyy kurissa, sillä niiden on mahduttava tähän kassiin ja reppuun. Pientaloudessa tämä ei onneksi ole yleensä ongelma.

Kaupan toimijoiden eilen julkistama päätös ryhtyä veloittamaan kaikista muovipusseista on askel oikeaan suuntaan.

Se on vain kovin hidas askel, sillä Keskon mukaan jopa pienten ”pakastepussien” rullan siirtäminen kassapöydältä piiloon vaatii yli vuoden siirtymäajan.

Muovi ei ole automaattisesti paha asia, vaikka usein niin haluttaisiin uskoakin.

Moni ottaa paperikassin kuvitellen sen olevan ympäristöystävällinen vaihtoehto, vaikka sen tekemiseen on käytetty huomattavasti enemmän energiaa ja raaka-ainetta, kuin yhteen muovikassiin. Paperikassi vain kestää huomattavasti muovia heikommin käytössä.

Todellinen ongelma syntyy siitä, että periaatteessa vaikka maailman tappiin – tai ainakin käyttäjänsä eliniän – kestäviä muovikasseja käytetään tasan kerran ja sitten ne heitetään roskapussina poltettavaksi.

Jos tästä jotain positiivista haluaa etsiä, niin ainakin täällä Suomessa ne pussit sentään päätyvät polttolaitokselle, eikä niitä heitellä maakuoppiin, metsiin tai meriin.

Silti hyvää materiaalia heitetään vuosittain hukkaan järjettömiä määriä, kun muovipusseja ei käytetä uudestaan.

Oikeat roskapussit ovat huomattavasti kevyempää materiaalia, sillä ne on tehty kertakäyttöisiksi.

Olen aina ihmetellyt, miksi ruokakaupan kassalta on saanut pikkupusseja rajattoman määrän ilmaiseksi, mutta samaan aikaan isosta on veloitettu nimellinen summa.

Toisaalta vaate-, kirja- ja rautakaupassa ei ole ollut niin pientä ostosta, ettei sille olisi annettu kaupan päälle ilmaista, isoa muovikassia.

Nyt tähän saadaan viimeinkin jotain johdonmukaisuutta.

Kun muovikassi maksaa, niin ehkä sen ottamista ja jatkokäyttöä harkitaan tarkemminkin. Se taas on kaikkien kannalta hyvä asia.

Kangaskassikauppiailla on edessä hyviä aikoja.