Uutiset

Ei kaikelle kilpailulle

Filosofian tohtori, karateka ja kestävyysjuoksija Tapio Koski juoksi ensimmäisen ”kevyen” juoksunsa vuonna 1995. Hän oli juossut pitkiä matkoja jo kauan, mutta juoksun mukavin maailma avautui nyt. Koski tunsi istuvansa nojatuolissa – maisemat vain vaihtuvat. Jalat veivät, mieli virkistyi.

Koski ei juokse koskaan kilpaa. Pelkkä ajatus tuntuu tympeältä.

Kilpailun yhteiskunnassa ihminen määrittää itsensä aina sen mukaan kenet voittaa tai kenelle häviää. Koski haluaa kuntoilla sellaisen yhteiskunnan ulkopuolelle. Hän liikkuu liikkumisen vuoksi, kevyesti ja hyvällä mielellä. Juoksija miettii elämisen mieltä omia voimiaan tunnustellen, toisiin vertailuja tekemättä.

Voisi sanoa, että Koski juoksee oman tunnon kutsumana.

Kilpailu vetää kireäksi

Koski kuvailee juoksun antamia elämyksiä komeasti ja hauskasti.

”Hyväntahtoinen kupliva onnellisuus” täyttää hikisen miehen mielen. Huumoria arvostava juoksija tuntee, miten ”uljaan euforinen voimantäyteinen hymy” kohoaa kasvoille. Ilme on ansaittu. Koski saattaa pulahtaa juoksupipo päässään jääkylmään järveen. Pitkien sukellusten jälkeen voi käydä, että mies jäätyy kotimatkalla jäykäksi kipukimpuksi eikä pysty heti vastaamaan vaimonsa huolestuneisiin ”mikä on” -kysymyksiin.

”Noissa sun hommissa ei oo mitään järkee” tokaisee Pirjo -vaimo selityksen lopulta kuultuaan asiallisesti.

Zen-henkisen juoksemisen varsinaisena tavoitteena ei ole terveyden tai elämysten hankkiminen. Kumpaakin siunausta kyllä ropisee koppaan, mutta terve voi olla muutenkin ja elämyksiä voi ostaa elämysteollisuudelta. Juoksemisen tarkoituksena on olemisen muistaminen. Juoksija huomaa hyvällä onnella, että tässä sitä ollaan olemassa ja juostaan maailmalla.

Kilpailun yhteiskunnassa ihminen tavoittelee aina jotakin sellaista, mitä hänellä ei vielä ole. Hän unohtaa, että on olemassa. Hyvän juoksun maailmassa ihminen on kiitollinen ja onnellinen siitä, että sattuu olemaan juuri nyt elossa.

– Ihmisen oleminen on ruumiillista olemista. Oleminen muistuu mieleen ruumiillisessa harrastuksessa, Koski huomauttaa.

Omatunnon kuulee

Filosofi Martin Heidegger ajattelee, että omatunto ei kehota ihmistä olemaan mieliksi toisille, vaan haastaa hänet olemaan oma itsensä.

Toisten mieliksi toimiva ihminen ei ole vastuussa mistään, sillä hän toimii niin kuin kuka tahansa muu toimisi. Hän vaimentaa omantuntonsa äänen lörpöttelemällä tyhjänpäiväisyyksiä, joita kuka tahansa muukin lörpöttelee.

Omantunnon ääni tyrkkää kuuntelemaan toista ihmistä. Se kutsuu ajattelemaan, että toinen on ainutkertainen, ymmärryksen ponnistusta vaativa ja arvaamaton olio.

Juoksija Tapio Koski sanoo, että ”kokemus sisäisestä äänestä on juoksemisen aikaansaama”. Hän ei tietenkään sano, että omantunnon ääni ei kuuluisi juoksemattakin, mutta väittää vakavissaan, että on saanut juostessaan kokemuksen, joka auttaa ymmärtämään, miten omatunnon saa kuuluville.

Näin käy, kun ”mielen niin usein täyttävä sisäinen puhe lakkaa hiljaisuuden ja seesteisyyden läsnäolon hetkessä”.

Lörpöttely loppuu, kun pitkä juoksumatka tekee ympäristön rauhaisasti läsnäolevaksi. Juoksija ei analysoi mielessään, mitä muut hänestä mahdollisesti ajattelevat. Hän kiittää koko ruumiillaan siitä, että on juuri nyt olemassa. Juoksijasta tuntuu, että oman omantunnon omistaminen on mukava asia ja sen haasteisiin kannattaa vastailla parhaansa mukaan päättäväisesti.

Tunnottomuuden lyhyt historia

Koski toimi melkein koko 1990-luvun sosiaalityöntekijänä Oulussa. Toimenkuvaan kuului 0-12 -vuotiaitten lasten suojelu. Mitä omatunto kuiskaili juoksevalle sosiaalisedälle?

– Työ oli äärimmäisen stressaavaa. Se on niin vaativa tehtävä, että siinä koki olevansa Jumalasta seuraava. Lapsen etu on raskas kysymys. Ottaako lapsi huostaan vai eikö ottaa?

– Omatunto sanoi usein, että lapsen on parempi olla jossakin muualla kuin viinaa ja huumeita käyttävien vanhempien luona.
Päätös vaati tuekseen varman näytön lapsen elämäntilanteesta.
Laillisuudesta ja omastatunnosta piti tehdä hyvä paketti kummastakaan tinkimättä. Piti olla uskallusta ja sitkeyttä.

Yksityistäminen on myöhemmin nollannut Kosken ongelman. Lastensuojelusta on tehty valvomatonta bisnestä, jossa huumevanhemmilta huostaan otettu lapsi voi joutua vielä huonompaan paikkaan. Pohja luotiin Kosken aikana säästöjen avulla. Yhteiskunta ei runnellut ainoastaan lapsia, vaan myöskin parastaan yrittävää lastensuojelua.

Sosiaalitoimen työntekijät olivat kovilla koko Suomessa. Koskella oli oma konsti jaksamiseen.

– Minua juokseminen auttoi työssä. Lenkillä pääsi kosketuksiin omien voimien kanssa. On uskallettava tarttua asioihin. Se vaatii energiaa. (HäSa)

Omatunto ja eduskunta

Kansanedustajat saavat toimia omantuntonsa mukaan vain poikkeustapauksessa. Poikkeuslupa nostaa kysymyksen, jossa ei ole mitään vitsikästä: minkä mukaan edustajat sitten toimivat normaalitilanteissa?

Nykyisen parlamentarismin kulmakivi paljastaa eliitin ja meidän tavallisten tallustelijoiden väliltä olennaisen eron. Me voimme toimia omantuntomme mukaan, jos niin tahdomme.

Parhaimmisto voi toimia omantuntonsa mukaan, jos saa siihen luvan. Päättelemme, että ehdokkaiksi asettuvat ne, jotka antavat omantuntonsa toisten haltuun.

Edustaja ei toimi omantuntonsa mukaan silloinkaan, kun hänelle annetaan siihen lupa. Omatunto on nimittäin juuri sitä, että haluaa kuulla omaatuntoaan aina ja tehdä valintansa itse. Suomen kieli sanoo asian selvästi. Omatunto on omaa tuntoa.

Eduskunnan epärehellisyys voisi lientyä ja päätöksien laatu parantua, jos ryhmäkuri kiellettäisiin perustuslain muutoksella. Päätökset parantuisivat, jos hallitus joutuisi perustelemaan niitä julkisesti myös omien puolueidensa edustajille. Eduskuntaan voisi hyvällä onnella joutua kysymistä ja perustelemista arvossa pitäviä ihmisiä. Niin ei pääse käymään, kun pääsyvaatimuksena on omantunnon puuttuminen.

Pertti Julkunen

Päivän lehti

28.5.2020