Uutiset

Ei kaipuuta kaupunkiin

Parvekkeelta avautuva näköala on niin maalaisromanttinen kuin suomalainen maisema vain voi olla. Mäntypuiden välistä välkehtii Vanajavesi, ja silkkiuikkuperhe uiskentelee kiireettömästi ohi. Jostain kuuluu linnun laulua.

Tämä on se unelma, jota moni suomalainen tavoittelee kesämökkimaisemakseen. Useimpien haaveissa kyseisen unelman löytää kyllä tiiviisti mantereelta tai vähintään kiinteän tieyhteyden päästä.

Täällä, Vanajan Mäntysaaressa – yhdessä niistä kolmesta – on kuitenkin Marjus Koskisen koti. Hänelle maalaisromanttinen idylli on arkipäivää.

-Täällä saaressa on oma rauhansa. En voi kovinkaan montaa päivää olla pois, ennen kuin mieleen tulee ajatukset, että kunpa pääsisi saareen takaisin, Koskinen kertoo.


Saaressa asuminen ei tarkoita erakoitumista

Moni ihmettelee, miten Koskinen uskaltaa asua saaressa yksin.

-En ole pelkäävä ihminen, ja kuka nyt kotonaan pelkäisi, Koskinen sanoo.

Saaressa asuminen ei myöskään missään nimessä tarkoita, että sen asukas olisi erakko. Muilla Vanajaveden saarilla ei taida vakituista asutusta olla, mutta järven rannalla mantereen puolella asuviin naapureihin Koskisella on lämpimät välit.

-Kaupungissa juuri ja juuri sanotaan naapurille päivää rappukäytävässä, mutta täällä me voimme poiketa veneellä toistemme laiturille ja kysyä kuulumisia.

-En ole täällä mitenkään yksinäinen, eikä saaressa asuminen minua pidättele. Minä käyn paljon konserteissa ja teatterissa, ja meillä on Valkeakoskella oikein mukava eläkeläisten porukka, jonka kanssa käymme kahdesti viikossa jumpassa.

Arkielämä ei ole sen ihmeellisempää kuin mantereellakaan, vaikka kauppareissun ensimmäinen osa pitääkin taittaa veneellä tai talvella potku- tai moottorikelkalla.

-Ensin täytyy vain päästä rantaan, eikä se ole mikään ongelma! Tähän on tottunut, Koskinen nauraa.


Rospuutto pitää saaressa päivien, viikkojen ajan

Saaressa asuvalle luonto on koko ajan lähellä. Hyvässä se on läsnä muun muassa silloin, kun kevät tulee.

-Täällä oikeasti näkee, kuinka kevät oikein pursuaa. Maahan ilmestyy kieloja ja sinivuokkoja, ja linnut metelöivät niin, että ei meinaa saada nukuttua, ennen kuin siihen taas tottuu.

Pahassa se on läsnä ehkä pimeimpinä vuodenaikoina, syysmyrskyjen ja kovien pakkasten myllätessä.

-Kyllähän täällä on sään armoilla. Kaikki ei ole niin itsestään selvää, Koskinen sanoo.

Esimerkiksi pahimpaan rospuuttoaikaan pitää varautua siihen, että saaresta ei pääse 4-14 päivän aikana pois.

Riehuava ukkonen taas saa välillä aikaan aikamoisen luonnonnäytöksen. Salamat lyömässä pystyssä Vanajanselällä on näkymä, jota kelpaa katsella. Toisaalta, ukkonen saa kyllä kipinät lyömään pistorasioista. Kerran saareen iskenyt salama on rikkonut lattialämmityksen, mutta onneksi pahempaa vahinkoa ei ole koskaan sattunut.

Silloin, kun luonto on myrskyn jälkeen taas rauhoittunut, saaren asukas ajattelee, että selvittiinpäs siitäkin.


Kaupunkiloma turhautti saaren asukkaan

Sinänsä Koskinen ei kaipaa saaresta mantereelle, tai kaupunkiin.

Toissa talvena Koskinen kävi ”kaupunkilomalla” Hämeenlinnassa. Hän asui talvikuukaudet aivan kaupungin keskustassa. Kaupunkielämä oli helppoa – kadut olivat valaistut ja auratut, ja tuntui melkein siltä, että ainoa ongelma olisi ollut se, mitä vaatteita päällensä laittaa, kun menee ihmisten ilmoille.

-Onhan kaupungissa täysin erilainen maailma, ja aluksi se tuntui hienolta, kun postikin tuli suoraan luukusta kotiin, Koskinen naurahtaa.

-Lopulta kuitenkin turhauduin. Kaipasin sitä, että on tekemistä koko ajan.

Pari viime talvea on kuitenkin ollut raskaita, sillä lunta, jäätä ja kovia pakkasia on riittänyt. Tapetilla on nytkin koko ajan, hankkisiko talvikuukausiksi mukavan ja pienen asunnon joko Hämeenlinnasta tai Valkeakoskelta.

-Kesäisin tätä parempaa paikkaa ei olekaan, mutta ikä asettaa määrättyjä rajoituksia, Koskinen toteaa. (HäSa)