Uutiset

Ei kauppakeskus, vaan kauppa ja kylän keskus

Kyläkaupan sulkeminen on kuolinisku useille monille kyläyhteisöille. Alvettulan keskusraitti hiljeni vuonna 2003, kun silloinen kyläkauppa naulasi ikkunansa umpeen. Kylän sydän laitettiin kuitenkin pumppaamaan uudelleen kolmen vuoden hiljaisuuden jälkeen, kun Marianne ja Jouni Niiranen avasivat puodin vuonna 2006.

-Tämä on nyt meidän kuudes kesämme. Myynti on kasvanut tasaisesti ja palveluja olemme lisänneet kysynnän mukaan, kauppias Marianne Niiranen myhäilee.

Kyläkaupan perustaminen ei ollut tarkkaan suunniteltu juttu, vaan lähinnä sattumien summa.

– Olimme etsineet turvallista asuinympäristöä, jossa kolme lastamme voisivat käydä koulua ja kasvaa. Ajelimme Alvettulan läpi, kun näimme kyläkoulun ja sitten kaupparakennuksen, jonka ikkunassa luki ”myytävänä”. Palat loksahtivat kohdalleen, Jouni Niiranen muistelee.

Kyläkauppa sai seudun mökkiläisiltä ja asukkailta sydämellisen vastaanoton. Marianna Niiranen kertoo, että avajaisten aikoihin hänen kännykkänsä täyttyi kymmenistä kiitos- ja onnittelutekstiviesteistä.

-Asukkaat tajusivat, että nyt kylä herää jälleen henkiin, Jouni Niiranen tuumii.

Koska kauppiasperheen asunto on kaupan tilojen yläkerrassa, on työtä ja vapaa-aikaa lähes mahdoton erottaa. Marianne Niiranen tekee kesäisin kuudentoista tunnin työpäiviä, vaikka kaupalla toimii viisi muutakin työntekijää.

-Talvisin ehdin viettämään lasten kanssa enemmän aikaa. Tässä on puolensa ja puolensa, yhtäältä äiti on aina kotona, toisaalta aina töissä.

Kauppa vai koti?

Kyläkaupat häviävät auttamattomasti suurille marketeille hintavertailuissa ja valikoimassa. Niiraset ovat kuitenkin keksineet keinon bisneksen ylläpitämiseen.

-Tämä on palvelukonsepti, ei pelkkä kauppa. Meillä on B-oikeudet, leivomme itse munkkeja, pizzaa ja muita herkkuja, teemme kakkuja tilaustöinä ja tarvittaessa lähetämme tarjoilijankin juhliin mukaan, Marianne Kauppila luettelee.

Profiloituminen onkin tärkeää pienelle kaupalle. Kuudessa vuodessa kyläläiset ja kesämökkiläiset ovat oppineet mieltämään kyläpuodin tietotoimistoksi ja kokoontumispaikaksi, jonne voi tulla kuin kotiinsa.

-Joskus asiakkaat tulevat kauppaan aamutohvelit jalassa, Jouni Niiranen naureskelee.

Koska suurin osa kaupassa asioivista on lomalaisia, on tunnelma myymälässäkin leppoisa.

-Kiirepäivänä kun jonoa on ulos asti, niin joku saattaa letkan hänniltä huudella hyväntuulisesti, että ei mitään kiirettä, lomallahan tässä ollaan. Äkäisiä asiakkaita on niin harvoin, että he tuntuvat tyrmäystipoilta rentoutuneiden ja hyväntuulisten mökkeilijöiden seassa.

Tukkuhinnoitteluun saatava muutos

Seudun asukkaat pyrkivät tukemaan Alvettulan kyläkauppaa parhaansa mukaan, samoin kuin kyläkauppakin käyttää läheisten maanviljelijöiden ja leipomon palveluita.

-Isot ruokaostokset teemme tuolla Hauholla. Täällä on kuitenkin sellaista tunnelmaa, jota ei marketissa ole ja siksi pyrimme käyttämään myös kyläkaupan palveluita. Lasten kanssa tulemme tänne usein veneellä jätskille ja munkille. Hellepäivinä pihakatos on niin täynnä asiakkaita, ettei paikkaa meinaa löytää, kertoo 16 vuotta Alvettulassa mökkeillyt helsinkiläinen Pauliina Flinkman.

Kun lehdet putoavat puista ja mökkiläiset pakkaavat autonsa palatakseen kotiin, myös kyläkauppa käy talvilevolle. Kesän aikana asiat onkin hoidettava siten, että kauppiasperhe selviää kylmän kauden yli. Niiraset ovat pohtineet kaupan tulevaisuutta sekä sitä, kuinka saada toiminta kannattamaan myös talvella.

-Sen sanon, että syy kyläkauppojen katoamiseen on tukkujen hintapolitiikassa. Viime viikolla tukussa vehnäjauhot maksoivat 1,62 euroa ja marketin hyllystä samaa tavaraa sai 70:llä sentillä. Olen yrittänyt kilpailuttaa tukkuja, mutta se on turhaa, sillä hinnat kulkevat käsi kädessä kaikkialla, Marianne Niiranen tuhahtaa.

-Jonkun ulkopuolisen tahon, esimerkiksi valtion, olisi puututtava tilanteeseen jotenkin. Tukkujen oligopoli ajaa kyläkaupat tosi ahtaalle. Työllisyyskin paranisi, mikäli joka pitäjään voisi perustaa pienen puodin, Jouni Niiranen tuumii. (HäSa)