Uutiset

Ei mikään kissatappelu

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerin puheenjohtajaehdokkaat ovat huolissaan hoitajien työoloista ja jaksamisesta.

Tiistaina Hämeenlinnassa piipahtaneet ehdokkaat avautuivat keskeisimmistä huolenaiheistaan.

Silja Paavola pitää suurimpana uhkana hoitoketjun rakennemuutosta, jota kuntarakenteen muutos saattaa entuudestaan nopeuttaa.

-Kaupungit ja kunnat luopuvat ympärivuorokautisista hoitopaikoista ja siirtyvät tuettuun ja tehostettuun palvelusasuntoihin, usein vieläpä yksityisille markkinoille. Se on aikamoinen puhallus ja toiminnan kannalta hirveän haastavaa, Paavola sanoo.

Henna Tuomikoski nostaa esiin kotihoidon kasvavan määrän. Jo 91 prosenttia yli 75-vuotiaista asuu kotona.

-Kotihoitohenkilöstön määrälle ei ole kuitenkaan olemassa minkäänlaisia suosituksia. Lisäksi kun mielenterveyspuolta ajettiin 1990-luvulla alas, luvattiin kotihoitoon lisäresursseja, jotka eivät koskaan toteutuneet. Nyt tässä vanhuspuolella on sama pelko, Tuomikoski sanoo.

Joustoja joka päästä

Mari Niemi-Saari muistuttaa, että superilaiset jäävät työkyvyttömyyseläkkeelle keskimäärin 57,4-vuotiaina.

-Työelämää on kehitettävä siten, että se mahdollistaa joustot esimerkiksi työvuorolistojen suunnittelussa. Tarvitaan ikäjohtamista, mutta joustoa myös toisessa päässä, jossa työ on sovitettava yhteen perhe-elämän vaatimusten kanssa, Niemi-Saari toteaa.

Tiia Rautpalo huomauttaa, ettei lähi- ja perushoitajien osaamista hyödynnetä tarpeeksi. Päinvastoin, sitä rajoitetaan esimerkiksi siten, etteivät superilaiset saa osallistua lääkehuoltoon.

-Työnantajat vaativat meitä kouluttautumaan lääkelaskuihin, mutta eivät sitten anna meidän tehdä sitä työtä. Se on aivan järjetöntä resurssien hukkaamista, Rautpalo sanoo.

Suomi pitää hallita

Puheenjohtajakandidaatit haluavat pitää alan koulutuksen laajana ja laadukkaana. Pelkkä maahanmuutto ei ole ratkaisu hoitajapulaan.

-Kaikki koulutetut ja kielitaitoiset ovat tervetulleita alalle, mutta kielitaitovaatimukseen kuuluu myös se, että pystyy myös dokumentoimaan virheettömästi suomen kielellä. Näin ei esimerkiksi kaikilla alalla työskentelevillä virolaisilla ole, Tuomikoski muistuttaa.

Superin puheenjohtaja vaihtuu kesäkuussa, kun nykyinen puheenjohtaja Juhani Palomäki luopuu 12 vuotta kestäneestä tehtävästään. Uusi puheenjohtaja on nainen. Ympäri Suomea kiertänyt ehdokasnelikko kertoo kamppailun sujuneen rauhallisesti asiapohjalta.

-Emme kilpaile verissäpäin, eikä yhtään kissatappelua ole nähty, ehdokkaat nauravat (HäSa)