Uutiset

”Ei ollut sinällään mitenkään normaalista poikkeava aamu, töihin lähdettiin” – Seurasimme, kuinka tulevan pääministerin päivä käynnistyi kakkosaamiaisella

Antti Rinne suhtautuu vaikeiksi ennakoituihin hallitusneuvotteluihin myönteisesti. Sunnuntai-iltana hän ehti seurata sivusilmällä myös naisten jääkiekon MM-taistoa. Tulevan pääministerin ensimmäinen päivä käynnistyi haastatteluilla ja kahdella aamiaisella.
Sdp:n puheenjohtaja Antti Rinne nautti Helsingin keskustassa aamuyhdeksän jälkeen jo toista aamiaistaan. Kuva: Joel Maisalmi
Sdp:n puheenjohtaja Antti Rinne nautti Helsingin keskustassa aamuyhdeksän jälkeen jo toista aamiaistaan. Kuva: Joel Maisalmi

Munakasta, kaksi nakkia, kurkkua, kahvia sekä sokeriton, alkoholiton marjashotti. Sellainen oli vaalivoittaja sdp:n puheenjohtajan Antti Rinteen Helsingin keskustassa aamuyhdeksän jälkeen nauttima kakkosaamiainen.

Rinne laittoi tänä aamuna varsinaisen aamiaisensa eli mikropuuron jo kukonlaulun aikaan Mäntsälän kodissaan. Puuron laitto tuntui sunnuntaisesta vaalivoitosta huolimatta samanlaiselta kuin ennenkin.

Rinne tekee aamiaisensa aina itse. Vaimon aamiainen valmistuu samalla, jos tämä herää samaan aikaan. Rinne hakee välillä vaihtelua uunipuurosta.

– Puuroa, mustikkaa, mansikkaa, mustaa kahvia, joskus ruisleipää, Rinne kertoo tavanomaisen aamiaisensa sisällöstä Lännen Medialle.

Rinne on tarkka siitä, että aamiainen tulee syötyä joka aamu. Eväät kuitenkin korvaavat aamiaisen, jos lähtö on aamulla ennen viittä.

 

Antti Rinteen mukaan on oleellista, että vaaleissa luvatun suunnanmuutoksen täytyy toteutua. Mahdollisia ministerinimityksiä hän ei lähtenyt vielä kommentoimaan. Kuva: Joel Maisalmi
Antti Rinteen mukaan on oleellista, että vaaleissa luvatun suunnanmuutoksen täytyy toteutua. Mahdollisia ministerinimityksiä hän ei lähtenyt vielä kommentoimaan. Kuva: Joel Maisalmi

 

Lyhyet unet riittävät

Rinteen ääni oli hieman painuksissa vaali-illan jälkeisenä aamuna, mutta muuten olo oli hyvä. Edellisen yön parin kolmen tunnin yöunet eivät ole katastrofi miehelle, jolle normaalioloissakin riittävät 4-5 tunnin unet.

– Kun on pidempiä vapaajaksoja, saatan hyvinkin nukkua, riippuen fiiliksestä.

Rinteen vaali-iltaa seuranneen aamun ensimmäiset ajatukset liittyivät aamun tiukkaan ohjelmaan.

– Mietin herättyäni, että kohta pitää lähteä Ylelle ja Maikkarin aamutelkkariin. Ei ollut sinällään mitenkään normaalista poikkeava aamu, töihin lähdettiin.

 

Vaalien jälkeinen maanantai alkoi mediapyörityksellä. Rinne kiirehti varhain aamulla Ylen haastatteluun. Kuva: Joel Maisalmi
Vaalien jälkeinen maanantai alkoi mediapyörityksellä. Rinne kiirehti varhain aamulla Ylen haastatteluun. Kuva: Joel Maisalmi

 

Normaalia perhe-elämää

Rinteen aamu ei siis ollut varsinainen vaalivoittajan prinsessa- tai prinssiherääminen.

– Normaali arkiherääminen se oli. En muutenkaan harrasta prinsessa- ja prinssijuttuja. Sen sijaan lapsenlapseni kyllä sitä harrastaa. Hän on erikoistunut prinsessamekkoihin, Rinne kertoo hieman huvittuneena.

Rinteillä on neljä aikuista tyttöä, joten prinsessa-asiatkin ovat tulleet vuosien varrella tutuiksi.

Rinne harmittelee sitä, että hän ehtii viettää aivan liian vähän aikaa lastenlastensa kanssa. Lapsenlapsia on yhteensä kolme. Rinne näkee heitä silloin tällöin viikonloppuisin.

– Yritämme pitää kiinni siitä, että kesäloman toisen viikon vanhimmat lapsenlapset ovat mukanamme veneellä.

Rinne kuvailee vapaa-ajanviettoaan normaaliksi perhe-elämäksi. Hän viettää aikaa tyttäriensä ja näiden lasten kanssa, tapaa omia vanhempiaan ja anoppiaan. Rinteen omat vanhemmat asuvat Lohjalla, Heta-vaimon äiti Mikkelissä. Lapset asuvat Rovaniemellä, Tampereella, Lahdessa ja Helsingissä.

– Luen, kävelen, meillä on saunalla kuntolaitteita. Niitä on tullut käytettyä viimeisten kuukausien aikana enemmän kuin koskaan.

Suku kokoontuu Rinteiden kotona silloin tällöin. Seuraava sukutapaaminen on odotettavissa heti loppuviikosta pääsiäisenä.

 

Hallitus kasassa toukokuun lopussa

Rinne ei osaa vielä arvioida, miten ajankäyttö muuttuu mahdollisen hallitustyön alettua. Sen hän tietää jo nyt, että EU-puheenjohtajakausi tulee viemään paljon aikaa sekä hallitukselta että pääministeriltä. Asia vaikuttaa muuhunkin ajankäyttöön.

Hallitusneuvotteluista odotetaan tällä kertaa harvinaisen vaikeita. Rinne suhtautuu urakkaan positiivisesti.

– Olen optimistinen perusluonteeltani, olen istunut niin paljon neuvottelupöydissä työurani aikana, että en etukäteen koskaan halua sanoa, että joku asia on ylitsepääsemättömän vaikea tai erityisen vaikea.

Rinteen tavoitteena on, että sdp:n ollessa hallituksen muodostaja hallitus olisi kasassa toukokuun loppuun mennessä.

– Se on tiukka aikataulu, tiedostan sen, mutta silti.

Rinne ei lähtenyt vielä kommentoimaan mahdollisia ministerinimityksiä.

– Täytyy ensin katsoa, millainen hallituksen rakenne tulee olemaan, jos me olemme mukana.

 

Ylen tiloista Antti Rinne jatkoi matkaansa MTV:n aamutelevisioon haastateltavaksi. Kuva: Joel Maisalmi
Ylen tiloista Antti Rinne jatkoi matkaansa MTV:n aamutelevisioon haastateltavaksi. Kuva: Joel Maisalmi

 

”Tuli paha mieli, kun ei voitettukaan”

Rinne katsoo tällä hetkellä asioita neljän vuoden päähän.

– Tavoitteet on siltä osin saavutettu, että olemme ykköspuolue ja paikkamäärät lisääntyneet. Mutta niin kuin on todettu, mielellään olisin ottanut muutaman prosentin ja muutamia paikkoja lisää, niin sitten olisi ollut onni täydellinen tämän asian suhteen.

Rinteen mukaan on oleellista, että vaaleissa luvatun suunnanmuutoksen täytyy toteutua. Sosiaalidemokraateille on hänen mukaansa äärimmäisen tärkeää, että eriarvoisuuskehitys saadaan kääntymään ja pystytään tekemään investointeja tulevaisuuteen.

Rinne seurasi sunnuntai-iltana sivusilmällä myös naisten jääkiekon MM-taistoa. Suomen naiset jäivät hopealle, toisin kuin Rinteen joukot.

– Tuli paha mieli, kun ei voitettukaan, Rinne sanoo viitaten naisten pelin lopputulokseen.