Ei päivää ilman kohua

 

Olen riemuiten kiittänyt korkeimpia voimia siitä, että minulle on suotu mahdollisuus elää juuri nyt, kun maailmankaikkeuden mielenkiintoisin aika on käsillä. Koskaan aikaisemmin ihmiskunnan historiassa ei ole oltu ennenäkemättömän laman, yhteiskunnallisten muutosten tai kulman takana uhkaavan maailmanlopun kynnyksellä. 
 
Historiaa lukiessani olen voinut vain säälien hymähdellä menneiden aikojen ihmisten tyhmyyttä, kuinka he ovat kuvitelleet olevansa jonkin suuren äärellä, eikä mitään kuitenkaan tapahtunut. Kuinka he ovat kehdanneet luulla, että he olisivat jotenkin erikoisia ja siten valittuja ohjaamaan tai todistamaan ennenäkemätöntä muutosta? Mikään ei ole niin tyhmä ja ylimielinen kuin menneisyyden ihminen.
 
Me tiedämme totuuden. Me olemme tässä ja nyt, keskellä kaikkea jännää. Joka aamu keltainen lehdistö kirkuu maailman mullistuksia. Onko koskaan ennen ollut kenelläkään miehellä tai naisella köyhää lapsuutta? Ei ole. Onko koskaan ennen ihminen tunkenut kitaansa hevosenlihaa? Ei koskaan. Onko ikinä kukaan nuori juonut olutta, kukaan nainen ollut petollinen, kukaan mies lyönyt toista nyrkillä? Ei ikinä, kaikki tämä on meidän aikamme murheita, merkkejä suuresta rappiosta, jonka jälkeen on vain tyhjyys.
 
Ja kuinka taikauskoisia ja typeriä olivatkaan esi-isämme. Haaskattiin aikaan kirkossakäyntiin, tehtiin taikoja, käytiin kysymässä neuvoja vanhoilta ihmisiltä matkojen takaa. Onko hullumpaa kuin kumartaa pölkkyä tai alttaritaulua kun voi istua television edessä kolme tuntia päivässä ja tarkkailla, mitä maailmassa tapahtuu tai voisi tapahtua, jos käsikirjoittajan teksti olisikin totta.
 
Älymme kirkkaus alkaa olla jo sokaiseva. Mitä tiesivät menneet nerot, eivät mitään! Jos da Vinci osasikin maalata ja suunnitella mekaanisia koneita, ei hänellä ollut aavistustakaan radioaalloista eikä suhteellisuusteoriasta. Me tiedämme kaikesta jotakin ja jos emme tiedä, olemme ainakin tietävinämme. Tieteessä olemme omaa luokkaamme ja taiteessa lähestymme jo täydellisyyttä. 
 
Jos jollakin ihmeen tavalla elämä jatkuu vielä meidän jälkeemme, on tulevaisuuden arkeologeilla edessään ihmeelliset ajat. Teollistumisen pimeä keskiaika avautuu heille lehtien arkistoista aikana, jolloin alati vallitsi hirmuiset helteet, pakkanen tai kuivuus. Suuhunpantavat appelsiinista öylättiin olivat kukin vuorollaan myrkyllisiä. Kaikki romaanit ja näytelmät olivat klassikkoja. Ja päivä ilman kohua oli vuosisadan suurin kohu. 
 

Päivän lehti

2.4.2020