Uutiset

Ei Sasia ilman tulta

Brittilehdistö seuraa nyt silmä kovana erityisesti yhden miehen edesottamuksia. Suomen lehdistössä taas seurataan sekavin mielin erään toisen herran lausuntoja.

Brittimies on tuomari Brian Leveson, jonka johdolla viedään läpi hallituksen määräämä julkinen tutkimus brittilehdistön etiikasta. Tutkimus päätettiin panna alulle sen jälkeen kun lehtikeisari Rupert Murdochin omistaman skandaalilehden News of the Worldin lievästi sanottuna arveluttavat tiedonhankintamenetelmät tulivat julkisuuteen.

Brian Leveson paitsi johtaa tutkimusta myös laatii sen pohjalta suosituksen lehdistön säätelyn kehittämisestä Britanniassa. Hyvin todennäköisesti hän esittää sääntelyn kiristämistä.

Briteillä on Levison, Suomella Sasi. Kansanedustaja Kimmo Sasi (kok.) on erityisen taitava päästelemään juuri sellaisia lehdistöä koskevia lausuntoja, jotka saavat aikaan mahdollisimman suuren älämölön toimittajien keskuudessa.

Perustellessaan lehtien arvonlisäveroa Sasi mollasi ohimennen koko kotimaisen toimittajakunnan, jonka päivittäiset ponnistelut eivät riitä kansanedustajalle Euroopan rahoituskriisin seuraamiseen.

Tuoreessa Kanava-lehdessä Sasi vielä jatkaa analyysiään. Lehtien moninaisuus on vähentynyt, kun kilpailu on karsinut lehtien määrän monilla alueilla vain yhteen. Lehdet eivät myöskään enää pidä huolta yleissivistyksen jakamisesta lukijoille vaan pyrkivät tarjoamaan vain sellaista luettavaa, jota lukijat tahtovat. Näin Kimmo Sasi latelee.

Sasin ehdotus julkisen keskustelun virkistämiseksi on se, että lehdet pyytäisivät vuorotellen puoluejohtajia kirjoittamaan merkittävistä ajankohtaisista aiheista, ja poliittiset kilpailijat sekä asiantuntijat kommentoisivat niitä.

On vaikea sanoa, onko tuo ehdotus tarkoitettukin vitsiksi. Juuri puoluejohtajilla ei luulisi olevan suurin huoli siitä, että eivät saa ääntään kuuluville tämän maan mediassa. Juuri puoluejohtajien lausunnot eivät keskimäärin myöskään ole julkisen keskustelun rikkainta ja yleissivistävintä antia.

Julkisen keskustelun umpioiminen poliitikkojen ja ”asiantuntijoiden” yhteiseen hygieeniseen tilaan tuskin on kovin monen ihmisen käsitys demokraattisesta ja sivistävästä tiedonvälityksestä. Vähän sen tapaista oli tiedonvälitys vielä 1960-luvulla, jolloin lehdistön alkuaikojen valistushenki yhä leimasi sitä. Sen jälkeen maailma on muuttunut kovasti, eikä paluuta enää ole aikaan, jolloin poliitikot, asiantuntijat ja toimittajat päättivät mitä kansan sopi tietää.

Britanniassa suitsitaan nyt ääri-ilmiöitä, joita tiedonvälityksen muutokset ovat tuoneet tullessaan. Törkeät tiedonhankintatavat, salakuuntelu ja ihmisten ahdistelu ovatkin vastenmielisiä ilmiöitä, jotka pitää kitkeä pois.

Päämääränä siellä on kuitenkin lehdistön kehittäminen, ei sen palauttaminen jonnekin kuningatar Viktorian aikaan.