Uutiset

Ei sijaa yllätyksille

Ahveniston moottoriradalle saapunut runsaslukuinen yleisö näki odotetun naisten pikakilpailun – ampumahiihdon maailmancupin kokonaiskilpailun viime viikonloppuna voittanut Kaisa Mäkäräinen oli SM-kisojen 7 kilometrin kilpailun ylivoimainen ykkönen.

– Raskas kevätkeli. Ajattelin viimeisellä ringillä, että tänä talvena on märkiä kelejä tullut koko uran edestä. On ollut hassu talvi, ja kevättä on tuntunut olevan Östersundista asti, Mäkäräinen hymyili.

Ahveniston Ampumahiihtäjien kisaorganisaatio ja latua tekemässä olleet talkoolaiset saivat ison kiitoksen suomalaisen ampumahiihdon supertähdeltä.

– Latu ei ollut hirveän pehmyt. Sanoinkin järjestäjille, että tänä talvena on maailmancupia hiihdetty paljon huonommilla laduilla. Holmenkollenin pikakisaan verrattuna latu oli ihan priimaa, suomenmestari kehui.

Hiihdosta teki raskaan ladun märkyys.

– On ihan sama, mitä suksen pohjassa on. Se ei kestä kuin pari kilometriä. Loppu on yhtä taistelua. Pitää muistaa, että minulla on vielä aika hyvä kalusto verrattuna moneen muuhun. Päivä oli varmasti raskas monelle urheilijalle.

Kurikan Ryhdin Annukka Siltakorpi otti Mäkäräisen perässä SM-hopeaa noin kolme minuuttia voittajalle jääneenä. Pronssille sijoittui Leppävirran Virin Sanna Markkanen.

Matti Hakala kahdeksas

Ahveniston Ampumahiihtäjien parhaasta sijoituksesta miesten pikakilpailussa vastasi Matti Hakala. Hän oli kilpailun kahdeksas. Ahvenistolaisen ongelmat olivat lauantaina ammunnassa. Tosin pystyammunnassa Hakala kärsi oloistakin, sillä moottoriradalla puhalsi kunnon puhuri juuri samalla hetkellä, kun ampumapenkalle pääsi.

– Hiihto oli selvästi parempaa kuin perjantaina, mutta suksi ei tainnut olla ihan yhtä hyvä kuin muilla. Makuuammunnassa asento ehkä vähän tärisi. Ensimmäinen ja viimeinen menivät ohi. Pystyn tuulenpuuska hidasti ammuntaa, Hakala mietti.

Miesten kilpailun voitti Aavasaksan Urheilijoiden virolainen Kalev Ermits ennen Oulun Hiihtoseuran Jouni Kinnusta ja Kauhajoen Karhun Risto-Matti Hakolaa.

Sunnuntaina aikuisten sarjoissa kilpaillaan yhteislähtökilpailut. (HäSa)

Asiasanat