fbpx
Uutiset

Ei sittenkään identtiset kaksoset

Hokema, että koira muistuttaa isäntäänsä tai emäntäänsä, taitaa olla vain myytti.

Aurinkoisena iltapäivänä Kaurialassa terhakan suomenlapinkoiran pennun kanssa ulkoileva Arja Tomminen ei paljon erilaisemmalta voisi näyttää kuin viisikuukautinen koiransa Nere.

Lapinkoira Nere ja Arja Tomminen muistuttavat toisiaan vain luonteen perusteella. – ehkä koira tietynlainen avoimuus sopii meikäläiselle, Tomminen miettii.

Yhdistävä tekijä löytyy pikemminkin iloisesta ja sosiaalisesta luonteesta. Nere tulee häntä heiluen ja remmi oikoisena tekemään tuttavuutta ventovieraan kanssa, Tomminen jää juttelelemaan kuin vanhan ystävän tavatessaan. Heläkkä nauru raikaa.

– Onhan nää sellaisia ystävällisiä ja nauravannäköisiä, koiran näköisiä koiria. En mä tiedä, ollaanko me yhtään samannäköisiä. Ehkä koiran tietynlainen avoimuus sopii meikäläiselle, hän pohtii Neren antaessa samalla kielipusuja emännälleen.

– Olen kyllä aina nauranut, että vaari, joka oli hyvin karvainen, ja heidän briardinsa eli ranskanpaimenkoiransa olivat hyvin toistensa näköisiä, melkoisia karvakuonoja.

Ulkonäkö ja luonne ovat olleet Tommisella tärkeitä kriteereitä perheeseen koiraa valittaessa.

– Olen aina pitänyt kissoista, ja näitä kuvataan hyvin kissamaisiksi. On pystyt korvat ja naamio. Paimenkoira ja nimenomaan lapinkoira viehättää sen takia, että se on hyväluonteinen ja iloinen. Meillä on viisi poikaa ja kani, joita se paimentaa.

Koiraa luultiin vaimoksi
Jokapäiväiseltä 1-2 tunnin päivälenkiltä tavatut Antti Sarmia ja 10-vuotias englanninsetteri Noora eivät myöskään äkkiseltään näytä muistuttavan toisiaan.

Antti Sarmia ja Noora.

– Ehkä tämä muistuttaa enemmmän emäntää, ainakin enemmän kuin isäntäänsä, Sarmia toteaa.

Hän empii vähän aikaa, mutta ryhtyy sitten kertomaan hauskaa tarinaa ajalta, jolloin hän asui vaimonsa ja silloisen koiran, walesinspringerspanielin kanssa Hämeenkyrössä.

– Olin käymässä ruokatunnilla pankissa ja jätin koiran autoon. Kun palasin työpaikalleni, joka sijaitsi kadun toisella puolella, firman naiset kysyivät, että onkos rouva ajanut ajokortin, kun hänen nähtiin äsken istuvan autossa kuskin paikalla, Sarmia muistelee naureskellen.

Hän kertoo Nooran olevan hyvin itsellinen ja itsepäinen.

– Niin kuin naiset yleensä. Me ollaan Nooran kanssa kumpikin sellaisia omissa oloissaan viihtyviä. Se on minulle vähän niin kuin henkivakuutus, kun sen kanssa on pakko liikkua ja lenkkeillä terveydellisistä syistä, Sarmia sanoo koiraansa taputellen.

Ransun näköinen
Ahveniston urheilukeskukseen perheineen mäkeä laskemaan saapunut jääkiekkoilija Marko Palo on ottanut mukaan myös 3-vuotiaan pörröisen Sani-koiran.

Marko Palo ja Sani.

– Se on labrapoodle, Palo tokaisee.

Anteeksi mikä?

– Labradorinnoutajan ja villakoiran sekoitus. Se on vähän Ransun näköinen, hän sanoo viitaten Pikku Kakkosen hellyttävään koiranukkeen.

Vasta vuosi sitten Palon perheeseen kotiutunutta Sania kuvaillaan lempeäksi ja lapsiystävälliseksi, seuralliseksi ja iloiseksi.

Itsensä näköisenä Marko Palo ei osaa Sania pitää.

– Jos joku löytää meistä samaa näköä, niin olisiko aika mennä silmälääkäriin, mies virnuilee.

Menot