Uutiset

Ei valevirkamiehiä, vaan saamattomia selvittäjiä

Viimeaikainen valelääkärikohu on edennyt siihen pisteeseen, että nyt tutkitaan, onko sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira laiminlyönyt tehtävänsä.

Tutkinnan tuloksesta riippuu, onko maanantaina tutkinnan ajaksi sivuun siirtymisestään ilmoittaneella ylijohtajalla Marja-Liisa Partasella enää paikkaa, mihin palata.

En yhtään ihmettelisi, vaikka ei olisikaan. Sen verran vaatimattomilta viraston selvitysyritykset vaikuttavat.

Tuntuu suorastaan käsittämättömältä, ettei Valvira pystynyt paljastamaan kahta valelääkäriä aiemmin. Virasto havahtui toimimaan vasta median paljastusten jälkeen.

Valvira oli kyllä saanut molempien herrojen epäpätevyydestä vihjeitä jo aiemmin. Toisessa tapauksessa Kaivannon sairaalan ylilääkäri jopa esitti selvityspyynnössään mahdollisuutta, että epäillyn kovin puutteelliset lääkärintaidot saattaisivat viitata ostettuun todistukseen. Kului puolitoista vuotta, mutta mitään ei tapahtunut.

Lääkäriliiton toiminnanjohtaja Heikki Pälve totesi Aamulehdelle, ettei Valviran virheitä voida selittää liiallisella työmäärällä tai liian vähäisillä resursseilla.

Pälve luonnehtikin viraston tähänastisia toimintatapoja sanoen, että se uskoo väärennettyjen tutkintotodistusten oikeaksi todistettuja jäljennöksiä.

Virasto siis tyytyi tarkistamaan, näyttävätkö paperit aidoilta sen sijaan, että olisi ottanut yhteyttä väitettyyn opinahjoon.

Puhelinsoitolla tai sähköpostiviestillä olisi jo päässyt pitkälle. Selitykseksi ei kelpaa, että Valvirassa ei ole venäjänkielentaitoisia virkamiehiä.

Jos omat taidot eivät riitä, tulkkaus- ja käännösapua on Suomesta kyllä saatavilla. Sitä paitsi englanti on maailmankieli, jonka osaajia käsittääkseni löytyy myös venäläisistä yliopistoista.

Valelääkärikohun jälkimainingeissa on todennäköistä, että mediassa nostetaan esiin vielä uusiakin paljastuksia eri ammateissa toimivista valeammattilaisista. Viikonloppuna uutisoitiin jo valeasianajajista.

On kuitenkin syytä muistaa, ettei epäpätevyys ammatissa ole läheskään aina rikollista. Vale-liite on paikallaan silloin, kun joku on päässyt virkaan tai tehtävään valheellisin perustein, kuten väärennetyin opinto- tai työtodistuksin.

Esimerkiksi opettajina työskentelee paljon ihmisiä, joiden opinnot ovat joko kesken tai muutoin puutteelliset. He eivät kuitenkaan ole valeopettajia, sillä heidät on palkattu tehtäviinsä näistä puutteista huolimatta.

Toimittajan ammatin edellytyksenä taas ei ole tiettyä koulutusta, vaikka työnantajat alan opintoja yleensä arvostavatkin. Toimittajaksi voidaan periaatteessa palkata esimerkiksi sujuvasti kirjoittava insinööri, kokki tai ylioppilas.

Valetoimittajasta voitaisiin kai lähinnä puhua silloin, jos joku esittää väärennetyn lehdistökortin johonkin tilaisuuteen päästäkseen tai esittäytyy toimittajaksi esimerkiksi omaa uteliaisuuttaan tyydyttääkseen.