Uutiset

Ei valtaa mutta valtava suosio

Puujaloilla kulkevaa hömppää, filosofi Jeremy Bentham tiivisti aikoinaan näkemyksensä monarkiasta. Bentham kuoli vuonna 1832, mutta Britannian puujalat eivät ole lahonneet vieläkään.

Kun Catherine Elizabeth Middleton ja Walesin prinssi William Arthur Philip Louis tänään vihitään käytännöllisesti katsoen koko maailman silmien edessä, vaikuttaa siltä, että kuningashuone on suosionsa huipulla.

Häiden alla julkaistun aikakauslehti Prospectin mielipidekyselyn mukaan vain 13 prosenttia briteistä tahtoisi luopua monarkiasta. Näin siitäkin huolimatta, että maassa on meneillään ankarin säästökuuri miesmuistiin, ja Britannian kuningashuone on ylläpitokuluiltaan Euroopan kallein.

Sattumalta kuninkaalliset satuhäät osuvat aikaan, jolloin Suomessa vielä kakistellaan kuninkaattoman demokratian tuoreimpia tuloksia. Lukemattomissa suomalaiskodeissa pähkäilyt perussuomalaisten aikeista tosin unohtuvat tänään, kun väki asettuu television ääreen aatelista loistoa ihastelemaan.

Brittiläisen The Times-lehden entinen päätoimittaja Simon Jenkins määritteli hiljattain hiukan rehvakkaasti Britannian kuningashuoneen aseman vertaamalla sitä Pohjoismaihin: kenenkään mieleen ei Britanniassa juolahda ihmetellä, miksi Ruotsi on kuningaskunta mutta Suomi ei.

Jenkins veti tietenkin kotiinpäin, mutta oli sikäli oikeilla jäljillä, että kiinnostus juuri brittien kuningashuonetta kohtaan on Suomessakin suhteettoman suurta nykyisten kuninkaallisten todelliseen poliittiseen merkitykseen nähden. Kuningashuoneen poliittista painoarvoa kuvaa se, että Englannin kuningas on viimeksi nimittänyt pääministerin vastoin parlamentin alahuoneen tahtoa vuonna 1832.

On turha kysyä, mikä tämän valtaisan mediatapahtuman merkitys perimmältään on. Yhtä hyvin voi tiedustella, mitä käytännön hyötyä on jääkiekon MM-kisoista tai euroviisuista, jotka mediayleisön määrässä mitaten tänä keväänä kalpenevat näiden kahden nuoren ihmisen kirkkohäiden rinnalla.

Kuninkaalliset ovat kaikkien nykyjulkkisten esi-isiä ja -äitejä ja myös esikuvia. He ovat syntyneet kuuluisiksi eivätkä siis hankkineet mainettaan työllä ja lahjakkuudella. He ovat kuuluisia vain kuuluisuutensa vuoksi.

Ei siis ihme, että tänä Idols- ja Big Brother-julkisuuden aikana myös kuninkaallisten suosio on huipussaan. Monarkian ihailijat eivät suinkaan ole yksinomaan varttunutta, konservatiivista väkeä sen paremmin Britanniassa kuin muuallakaan.

Brittimonarkian koetinkivi on edessä, kun kuningatar Elisabet väistyy. Pitkälti hänen varassaan monarkia on selvinnyt kaikista sodanjälkeisistä myrskyistä ja skandaaleista. Hänen kauttaan kuningashuoneella on vielä yhteys aina maan sodan aikaisiin kunnian päiviin, jotka hän on itse kokenut.

Kuningatar on henkilökohtaisesti taannut sen jatkuvuuden, jota monarkian kannattajat ovat aina pitäneet sen menestyksen takeena. Hänen jälkeensä kuninkaallisten uusi polvi joutuu lunastamaan paikkansa omin avuin.