Uutiset

Ei ylärimaa lähempänä

HPK ei onnistunut nappaamaan toista peräkkäistä vierasvoittoa Tampereen Tapparasta. Jääkiekkoliigan kummallisen sarjaohjelman käskemänä viiden päivän sisään toisen kerran Hakametsään matkustanut Kerho kärsi tällä kertaa tappion maalein 2–0 (0–0, 1–0, 1–0).

Omat paikkansa oli Kerhollakin. Se sai pelata ylivoimaa tasapuolisen oikukkaan tuomarilinjan ansiosta vähintäänkin riittävästi, mutta maalinteossa joukkue ei onnistunut. Lähimpänä oli Jesse Saarinen, joka laukoi ottelun viimeisen kympin aikana ylivoimalla ylärimaan.

– Pelimme jäi vähän vajaaksi. Emme olleet tänään huonoja, mutta emme pystyneet kyllä ihan parhaimpaankaan. Tappara oli varmaan tämän verran parempi, Saarinen arvioi.

Toisessa erässä HPK:n parhaat paikat tulivat Otto Paajaselle ja Craig Schiralle, mutta kummankin laukaus meni tällä kertaa ohi Tapparan maalin.

Peli maistuu

Saarinen on pelannut maajoukkuetauon jälkeen samassa ketjussa KalPasta tulleen Antti Kerälän ja Borna Rendulicin kanssa. Tulosta on tullut, vaikka tiistaina myös Kerhon kakkosketju jäi nollille.

– Saimme tauolla muutaman hyvän treenin alle. Tuntui, että peli loksahti heti ihan hyvin paikoilleen. Antti on sentteri, joka pystyy rytmittämään peliä ja jakaa keskialueella vauhtiin syöttöjä. Se on auttanut minun ja Bornan pelaamista, Saarinen arvioi.

Laituri uskoo, että myös laitahyökkääjien otteisiin on tullut parannusta.

– Olemme muutenkin olleet Bornan kanssa tauon jälkeen aktiivisempia omassa pelaamisessamme. Toistaiseksi olemme pelanneet ihan hyvin, joten olemme varmaan ihan potentiaalinen ketju, hän arvioi.

Maalin edestä molemmat

Tappara onnistui maalinteossa toisessa ja kolmannessa erässä. Kristian Kuusela vei kotijoukkueen johtoon toisen erän alkupuolella, kun hänet oli unohdettu täysin vapaaksi Juuse Saroksen eteen. Josh Green syötti maalin takaa, eikä Kuusela epäonnistunut.

Kerho pääsi kolmannessa erässä kokeilemaan kaksi kertaa ylivoimalla ennen kuin Ville Nieminen käytti tamperelaisten erän ensimmäisen paikan hyväkseen. Saros torjui Teemu Aallon laukauksen, mutta Nieminen oli ensimmäisenä irtokiekossa, eikä erehtynyt.

– HPK antaa välillä painetta, välillä valepainetta ja välillä se pelaa trappia. Välillä se hyökkää syöttöketjuilla ja välillä rynnistäen. Se on todella arvaamaton porukka, Nieminen arvioi viikon aikana tutuksi tullutta vastustajaa.

Tiistain kamppailu oli tasainen ja ihan hyvätasoinen ottelu.

– Me pidimme enemmän kiekkoa kaksi erää, mutta toisaalta HPK puolusti erittäin hyvin ja piti meidät pois tilanteista, Nieminen mietti.

Tapparan maalissa torstaina haparoiden pelannut Juha Metsola tarvitsi tiistain nollapeliinsä 20 torjuntaa. Saros torjui Kerhon maalissa 21 kertaa.

TPS:aa vastaan

HPK pelaa tällä viikolla vielä toisen liigaottelun. Se saa perjantaina vieraakseen Turun Palloseuran.

– Tästä pelistä ei kannata tehdä isoja johtopäätöksiä. Meillä on ollut hyvä meininki muutaman viikon päällä. Jatkamme työntekoa. TPS-ottelu on taas uusi ottelu, Saarinen sanoi. (HäSa)

Asiasanat