Uutiset

Ekokem suunnittelee Riihimäelle jätevoimalaa

Ekokem suunnittelee Riihimäen laitosalueelleen jätevoimalaa. Toimitusjohtaja Esa Tommilan mukaan se toteutetaan todennäköisesti riippumatta siitä, menestyykö Ekokem kilpailussa Kanta-Hämeen jätteistä.

Investointi maksaa kymmeniä miljoonia euroja. Rakennustyö ajoittuisi vuosille 2006-2007.

Laitoksen kaavaillaan käsittelevän noin 150 000 tonnia polttokelpoista jätettä vuodessa. Lämpöä ja sähköä tuotettaisiin 40-50 megawatin kattilalla.

Uuden jätevoimalan myötä Ekokem pystyisi tarjoamaan Riihimäen koko kaukolämmön, kun nykyisellä yhteistyöllä yhtiö hoitaa runsaat puolet kaupungin tarpeesta. Sähköä syntyisi nykyistä enemmän myytäväksi valtakunnanverkkoon.

Uudet EU-säännökset ohjaavat jätteitä lähivuosina kaatopaikkojen sijasta polttoon. Siksi Suomessa on vireillä toista tusinaa erilaista jätevoimalahanketta.