Uutiset

Ekologinen kuukautissuoja ei hienostele

Ekologisen tiedostamisen aikoina kuukautissuojat tekevät paluuta hienostelemattomuuteen ja luonnonmateriaaleihin. Internetistä on jo pitkään saanut tilattua monenlaisia intiimihygieniaan tarkoitettuja tuotteita, muun muassa luomupuuvillasta valmistettuja kestositeitä ja luonnonsienestä valmistettuja tamponeita.

The Keeperiä ei ainakaan voi erehtyä luulemaan karkiksi.

Myynnissä on myös niin sanottuja kuukautiskuppeja, tamponin korvikkeita. Eri nimikkeillä kulkevia kuukautiskuppeja valmistetaan silikonista ja luonnonkumista. Niiden luvataan kestävän kymmenen vuotta, eikä mokomia tarvita kuin yksi. Hintaa Mooncupeilla ja The Keepereillä on noin kolmekymmentä euroa.

Keskiarvonaisella kuluu kymmenessä vuodessa kuukautissuojiin noin 700 euroa (5 euroa kuukaudessa), ja jätettä kertyy enemmän kuin edes ajatella haluaa, joten ensikuulemalta kuukautiskuppi kuulostaa hyvältä.

Mutta kysymys kuuluu: toimiiko se?

Vähän palautuksia

Vaihtoehtosuojia myy muun muassa Nettiemo, jolla on myynnissä kolmea erilaista kuukautiskuppia.

Pisimpään myynnissä on ollut luonnonkumista valmistettu The Keeper-niminen kuppi. Yhteensä kuukautiskuppeja myydään vuosittain 1 200-1 500 kappaletta.

Ensikosketus kuukautiskuppiin on remakka nauru. The Keeper näyttää minikokoiselta putkenavaajalta, jolla on antenni.

Minna Stenroos Nettiemosta kertoo, että The Keeper on varsin suosittu.
– Sitä käyttävät pääasiassa opiskelijat ja pienten lasten äidit, Stenroos kertoo.

– Useimmat ovat tykänneet, jotkut ovat todella pöyristyneitä. Aika vähän niitä kuitenkin palautetaan.

Hygienia epäilyttää

Kuukautiskuppi on tarkoitus tyhjentää muutamia kertoja vuorokaudessa ja huuhtoa puhtaaksi. Hygieenisyys hieman epäilyttää.

– En ole ennen moiseen törmännyt, joten vaikea sanoa, onko siitä mitään haittaa. Tuskin, jos sitä osaa käyttää oikein, arvelee apulaisylilääkäri Kirsti Niemi Kanta-Hämeen keskusairaalan naistentautien poliklinikalta.

Naistentautien erikoislääkäri Leena Larva muistelee törmänneensä vastaaviin kuppeihin 1980-luvulla. Larvan mielestä vanhanaikainen, paksu kuukautisside olisi elimistölle paras vaihtoehto, joten hän suhtautuu kuppiin varauksella.

– En ideana pidä siitä, että vuoto kertyy kuppiin. Mielestäni kaiken vuodon pitää poistua. Jos kuppia ei vaihda usein, siihen kertyy hirveä bakteerikanta, jolloin on olemassa infektioriski.

– Toki kaikkea voi kokeilla, ainahan ihmisissä on yksilöllisiä eroja, Larva sanoo.

Sinisen vuodon maailma

Testikäyttäjä totesi The Keeperin ainakin ensimmäisellä käyttökerralla varsin oikukkaaksi. Paksua kuppia piti taitella ja käännellä, eikä ohjeista saanut oikein selvää. Kun kupposen vihdoin sai paikoilleen, se toimi ihan hyvin.

– Luulen, että kyse on siitä, että kuppia oppii käyttämään. Vaatii lisäkokeilua, mutta alkukauhistukseen verrattuna se ei ollutkaan ihan niin hirveä, testikäyttäjä arvioi.

Matkoillakin The Keeperin kanssa saattaisi selvitä, kunhan aina olisi tarjolla lämmintä vettä.

– Mutta se on jännä juttu, että miksi ajatus kuukautiskupista tuntuu niin ällöttävältä. Onko meidät aivopesty siihen, että kuukautisten aikaan nainen kiipeilee kukantuoksuisena vuorille ja valuttaa sinistä nestettä?