Kolumnit Uutiset

Eläimen ja ihmisen erosta

Margo-uuhi ponnistaa tottuneesti toisen karitsan ulos. Minä puhdistan karitsan hengitystiet ja nostan uuden elämän emän utareille. Margo nuolee karitsaa puhtaaksi ja kurnuttaa karitsalle helliä sanoja. Minulla on aikaa jäädä rupattelemaan ja katselemaan Margoa ja pientä karitsaa.

Margon utareet eivät ole enää priimat. Nuoren uuhen tissit ovat kuin oppikirjasta, mutta Margolla on jo aika monta kilometriä ja kevättä takana, utareissa on muhkuroita ja elettyä elämää. Lypsämään se on aina ollut hyvä. 

Kerron Margolle, että jotkut meistä ihmisistä eivät halua imettää, kun siitä menevät tissit ruman näköisiksi. Ne venyvät. Sitten sanotaan, että on kuin ketun nokat. Margoa ei juuri kiinnosta. Se nuolee karitsat puhtaaksi ja jälkeiset leviävät olkipehkuun. 

Kokemuksesta tiedän, että kohta Margo nousee ja sotkee jälkeiset pehkun sisään. Se on alkukantaista viisautta, mikä joillain lampailla on jäänyt muistiin. Saaliseläin hautaa jälkeisensä, etteivät sudet tule hajun houkuttelemana syömään karitsoita. 

Sen sijaan koirat odottelevat aidalla jälkeisiä kärsivällisesti. Karitsointiaikaan ne syövät lähes pelkästään istukoita ja turkit kiiltävät. Ehdotan Margolle, että söisi ne itse. Ihmisnisäkkäissäkin jotkut Tom Cruiset tekevät niin. Margo pyörittelee silmiään. Sen mielestä ihan älytön ajatus.

Jään miettimään, ovatko koirani scientologeja vai Tom Cruise koira. En osaa päättää. Sanon senkin Margolle, että ihmisen erottaa eläimestä joku ominaisuus, mutten muista mikä. 

Margo pyytää ruokaa, sillä synnyttäessä tulee nälkä. Annan sille kauroja ja selitän, että meidät ihmiset erottaa varmasti eläimestä usko rakkauteen. Että osa meistä uskoo semmoiseen oikeaan rakkauteen, semmoiseen mikä saa vaikka hyppäämään rekan eteen toisen puolesta. 

Margo katsoo syvälle silmiini. Arvaan jo mitä se sanoo. Jos susi tulisi tontille, keräisi lammasäidit karitsansa yhteen keskelle katrasta ja äidit puolustaisivat niitä hengellään, ihan niin kuin hevosäidit puolustavat varsojaan. 

Myönnän olevani hakoteillä. 

Margo nuuhkii karitsoitaan ja asettelee ne mielestään parempaan asentoon ennen kuin huokaisee ja alkaa syömään heinää. 

Minua jää nyt vaivaamaan ihan tolkuttomasti se, mikä erottaa ihmisen eläimestä. 

Koirat hotkivat jälkeiset tottuneesti ja siirtyvät lepäämään auringon paisteeseen. Lopulta keksin semmoisen argumentin, mihin Margolla ei ole vastaan sanomista. 

Vain jotkut meistä uskovat sellaiseen rakkauteen, minä julistan. Margo lopettaa heinän jauhamisen. Haluan uskoa, että sitä oikeasti kiinnostaa. Jatkan riemastuneena; vain jotkut ihmiset uskovat sellaiseen rakkauteen. Suurin osa meistä ihmisistä ei usko, koska kyynisyys on älykkyyden merkki. Suuri osa ajattelee, että tosirakkaus on vain harha. Ihan niin kuin toimiva nettiyhteys tai yksisarviset. Se erottaa meidät ihmiset teistä eläimistä. 

Onnittelen itseäni ja jään miettimään, eroanko Margosta tyhmyyteni vai viisauteni ansiosta.

Kirjoittaja on lampuri, joka luuli downshiftaavansa. Lammi
hertta.helkala@gmail.com