Uutiset

Eläinaktivistit tempaisivat Kiviniemen vaalitilaisuuksissa

Oikeutta Eläimille -yhdistyksen aktiivit osoittivat lauantaina mieltään turkistarhausta vastaan Keskustan vaalitilaisuuksissa Hämeenlinnassa ja Riihimäellä.

Aamupäivällä Tavastilan kauppakeskuksen vaalitorilla yksi aktivisti kiipesi pääministeri Mari Kiviniemen taakse lavalle kyltin kanssa ja huusi iskulauseita kuten ”Keskusta tukee eläinrääkkäystä”. Lavan viereen viritettiin myös iso banderolli.

Kauppakeskuksen vartija poisti mielenosoittajan lavalta ja paikalle kutsutut poliisit pitivät tämän jälkeen huolen siitä, että mielenosoittajat pysyivät sivummalla.

Mielenosoitus toistui myös iltapäivällä Kiviniemen vaalitilaisuudessa Riihimäellä. Tuolloinkin yhdistyksen aktiivit olivat liikkeellä banderollien ja kylttien kera.

Oikeutta eläimille on ottanut Kiviniemen hampaisiinsa, koska tämä on saanut vaalirahaa Turkistuottajilta ja on aktivistien mukaan muun muassa laskenut leikkiä turkistarhoilta paljastuneiden kuvien kustannuksella nimeämällä itsensä Minkki-Mariksi. Turkistuottajien viestintä- ja yhteiskuntavastuujohtaja Päivi Mononen-Mikkilä on lisäksi mukana Kiviniemen tukiryhmässä.

Turkistarhauksen mahdollisimman nopeaa alasajoa vaativa yhdistys syyttää Keskustaa turkistarhapaljastuksien esiin tuomien ongelmien lakaisusta maton alle.

Mielenosoituksia on viimeisen reilun viikon aikana järjestetty Kiviniemen vaalitilaisuuksissa myös Tampereella, Jyväskylässä ja Turussa. (HäSa)