Uutiset

Eläinkin rakastaa

Tiesittekö, että eläinten välillä on pyyteettömyyttä, uskollisuutta ja rakkautta? Naakka elää ihmisiän ja on pariuskollinen. Naakan rakkauselämään liittyy hellyys, nokkasuukot ja juttelu. Naakkapariskunta tapaa aina tervehtiä toisiaan kuhertelemalla jokaisen pikkueronkin jälkeen. Myös joutsenet, sudet ja kojootit ovat pariuskollisia ja pariskunnat rakastavat toisiaan kuolemaan asti.

Pariuskollisuus on yleistä erityisesti linnuilla, kuten kirjosiepoilla, peipoilla, hanhilla ja kurjilla. Kun pariskunnan toinen ossapuoli kuolee, toinen jää suremaan. Norsu hautaa omalla tavallaan puolisonsa ja jää ruumiin ääreen pitkäksikin aikaa. Samoin sudet ja joutsenet todella surevat. Susi saattaa pitkään ulvoa tuskaansa ja suruaan.

Samaahan ilmenee koiralla, kun tämän rakkain ihminen on kuollut. Me olemme tottuneet julmuutta ilmentääksemme käyttämään sanontaa ”Ihminen on toiselle ihmiselle susi”, mutta jos näin olisi, kysymys olisikin hellyydestä, sosiaalisuudesta, huolehtivaisuudesta ja pariuskollisuudesta.

Eläimet hellivät toisiaan Rakkaus ei todellakaan ole vain ihmisille kuuluva ainutlaatuinen ominaisuus. Tämän tietää varsin hyvin ympäristöfilosofi Leena Vilkka.

Räväkkä tiedenainen on myös lukuisia kirjoja kirjoittanut ympäristöaktivisti, joka on hämmentänyt vanhoihin kaavoihin kangistuneita ajattelumalleja. Näiden mukaan vain ihmiset ovat tietoisia olentoja.

– Kaikki sosiaaliset eläimet osoittavat toisiaan kohtaan hellyyttä koskettelulla ja rapsuttelulla. Apinat toimivat ihmisten tavoin ja linnut puolestaan sivelevät. Kyllä eläimet pyrkivät keskinäiseen hyvyyteen.

– Eläimet tuntevat kipua ja mielihyvää. Ne suojelevat henkeään, niillä on tajunta ja aistit ja esimerkiksi delfiinit ja simpanssit kykenevät käsitteelliseen ajatteluun.

Leena Vilkka näkeekin eläimellä itseisarvon. Eläimen perusoikeuksiin hän listaa oikeuden elää, tuskattoman elämän, hyvinvoinnin ja lisääntymisen. Nämä perusoikeudet eivät tutkijan mukaan toteudu eläinkokeissa, turkistarhoilla ja eläinten tuotannollisessa hyväksikäytössä.

Rakkaus voi tappaa Rakkaudessa on laidasta laitaan erilaisia variaatioita. Toisinaan eläinten välinen rakkaus saa kannibaalisiakin muotoja. Rukoilijasirkan rakkaus on niin kiivasta, että paritellessaan naaras syö samalla uroksen, aloittamalla päästä. Lopulta koko uros on naaraan vatsassa.

Myös jotkut hämähäkit vahvistavat omaa ruumiskuntoaan syömällä aktin jälkeen uroksen. Kotoisessa akvaariossa taas suuhautojauros tappaa naaraan, jos akvaariossa ei ole toista uroskalaa, jonka kanssa taistella. Ainoana uroksena elelevä kala turhautuu, suuntaa agressionsa rakkaaseen naaraaseen ja tappaa tämän. Ja mitä sitten tapahtuu?

Seuraavaksi uros suree menettämäänsä puolisoaan koko loppuikänsä. Toisinaanhan tappavaa rakkautta esiintyy pikaistuksissa tehtyinä tekoina ihmistenkin välillä. Kuka rakastaisi ameebaa?

Eläinrakkauden alkujuuret löytyvät 1500-luvun Iso-Britanniasta, jolloin yleistyi lemmikkien pito ja ihmisten luontosuhde romantisoitui. Eläinrakkaus ja eläinten arvostus vaihtelee myös kulttuurien mukaan. Meille koira on rakas ja arvostettu lemmikki ja lehmä lähinnä hyötyeläin.

Intiassa taas lehmän on pyhä ja koiraa halveksitaan. Ihmisen ja eläimen välinen rakkaus ei aina ole ollut platonista ja se on saanut varsin fyysisiä muotoja, kun sikopaimen on harrastanut seksiä sian kanssa. Lammaspaimen on puolestaan ollut samoissa puuhissa lampaan kanssa. Tämähän on yhteiskuntamme suurimpia tabuja.

– Eläinrakkautemme rinnastuu lähinnä rakkauteen lapseen. Vilkan mukaan tietyt eläimet ovat rakkauden kohteita. Ne eläimet, joita syömme, ovat meihin hyötysuhteessa, eivätkä rakkaussuhteessa. Teollinen massatuotanto ja kollektiivinen kohtelu sulkevat rakkauden pois.

– Voisi myös kysyä, että ulottuuko rakkautemme matoihin ja ameeboihin? Ja mikä on eläin? Eläinsuojelu on pitkälle kissojen suojelua, ei kaikkien eläinten suojelua. Ihminenkin on eläin eläinten joukossa. Lähellä olevat eläimet, kuten kissa, koira ja undulaatti, ovat yleisiä rakkaudenkohteita, joita kohtelemme itsenäisinä persoonina.

Koirahan on pitkälle ihmisen karikatyyri. Etäämmältä rakastamme ihailun ja palvonnan kautta ”karismaattisia” eläimiä, kuten leijonia, tiikereitä, karhuja ja susia. Ajattelemme, että jossakin kaukana on ”suden maa”.

– Koira on vanhin lajin ylittävä kiintymyksen ja rakkauden kohde. Koira on ollut ihmisen selkeä kumppani jo kymmeniä tuhansia vuosia.

– Ihmiset rakastavat koiria, koska ne rakastavat meitä. Mutta missä on sitten kiintymyksen ja hyötysuhteen raja ihmisen ja eläimen välisessä suhteessa? Rakastavatko eläimet meitä, koska ruokimme niitä?

– Koiran rakkaus on niin aitoa ja vilpitöntä ihmisen asemasta ja arvosta riippumatta. Toisaalta tämä kysymys voi jäädä hiukan auki.

Leena Vilkka kertoo huomanneensa, että lasten eläinrakkaus on jotenkin hyväksytympää kuin aikuisten eläinrakkaus. Lapselle tunne on aito. Aikuisen on sitä puolestaan vaikeampi tunnustaa. Aikuiset ikään kuin häpeävät eläinrakkauttaan, eivätkä uskalla tunnustaa sitä julkisesti.

– Suhteessa eläimeen ihminen palaa biologisille alkujuurilleen, löytää eläimen itsestään. Eläimiä on lupa rakastaa Hyvinkäällä asuvan Leena Vilkan omat eläimet ovat olleet koiria, kissoja ja undulaatteja. Tällä hetkellä hänellä ei ole eläintä, mutta oma eläinkaipuu tyydyttyy ratsastamalla kerran viikossa ja naapurin koiran ulkoilutuksella. Jos näitä kontakteja ei olisi, hän vieraantuisi. Ihmissuhteet eivät koskaan korvaa eläinsuhdetta.

– Olen sitä mieltä, että elämä ilman eläimiä on elämätöntä elämää. Merkittävin eläin Leena Vilkalle on ollut hänen ensimmäinen koiransa Susa, joka oli sekarotuinen saksanpaimenkoira ja hyvin suden kaltainen.

– Susa oli erittäin viisas ja älykäs ja hän oli minulle samaan aikaan emo, sisar ja lapsi. Elin Susan kanssa hyvin symbioottisessa suhteessa varhaislapsuuteni. Kun ankanpoikaset saattavat leimautua ihmiseen, minä leimauduin vahvasti suden sukuisiin eläimiin.

Syvimmät tunteeni liittyvät hyvin pitkälti koiriin. Leena Vilkka kertoo tuntevansa yhteenkuuluvuutta eläinten kanssa. Koiran kanssa metsässä kulkiessa saa koiran aistit omaan käyttöönsä. Kun hänen koiransa kuoli, eikä uutta koiraa ollut, hän eksyi yksin metsässä, sillä koiran johdatus ja valtava hajuaisti puuttuivat. Siihen asti hän oli tottunut kävelemään koiran perässä, koiran johdattamana.

– Eläimiä ei ole ainoastaan lupa tappaa, vaan myös rakastaa, Leena Vilkka muistuttaa.

Taija Tuominen

Päivän lehti

3.6.2020