Kolumnit Uutiset

Eläke-esityksiä kauko- ja likinäköisille

Olihan se tehtävä. Kun työmarkkinapomot vihdoin ja viimein pullauttivat eläke-esityksensä julki, sai sanomalehti aamuseuraa kahvikupin lisäksi kalkulaattorista ja kynästä.

Saman laskutoimituksen teki varmasti joku toinenkin meistä vuosina 1955–1961 syntyneistä, joiden vanhuuseläkeikä tulee todennäköisesti liukumaan 63–65 vuoden välimaastossa.

Vapaus elokuussa 2023, kirjoitin mustalla tussilla uutisotsikon perään. Enemmän puolivillaiseksi aamupiristykseksi vielä untenmailla uinuvalle miehelle kuin omaksi päämääräksi.

Huomasin katseen lasittuvan. Kuukausi ja vuosi sumenivat silmissä, vaikka nokalla lepäsivät ihan asialliset lukulasit.

Ensimmäinen eläke-esityksen herättämä tunne oli sympatia-aalto vuonna 1962 syntyneitä kohtaan. Johonkinhan se raja oli vedettävä ja heille duunikakkua räpsähti laakista lisää kaksi kokonaista vuotta. Ekana ei ole aina kiva olla.

Kaukonäköisinä he olisivat itse lisääntyneet ja täyttäneet maan pienillä veronmaksajavauvoilla, mutta nyt se alkaa olla myöhäistä. Heidän eläkerahojaan tienaavat, jos pystyvät, sukupolvi 1980-luvun juppien jälkeläisistä tämän päivän taantumalapsosiin.

Tunsinko kateutta 1950-luvun alkupuolella syntyneitä kohtaan, jotka tietävät millaista eläkettä saavat ja saavat sitä aika pian? Mahdoton ajatus. Kateellisuus on tunteista typerimpiä.

Pieneksi yllätykseksi ripaus empatiaa herahti jopa eläke-esityksen neuvottelijoille. Sellaisia moniteholaseja ei ole vielä keksittykään, joiden avulla pystyy visioimaan ideaaleja ratkaisuja nykyihmisille, tulevaisuuden sukupolville ja hoitaa samalla kansantalouden kuntoon.

Oma sukupolvi on imaissut äidinmaidossa käsityksen eläkkeestä ansaittuna palkkana ja ihan omana rahana. Sellaista ei röyhtäytetä ulos kevyellä selkääntaputuksella. Silti elokuu 2023 ei piirtynyt silmien verkkokalvolle tulikirjaimin ja -numeroin.

Eläkeikäuutisen aiheuttama pieni tunnekuohu haihtui sanomalehden sivua kääntämällä. Ehkä siksi, että se oli niin odotettu.

Ehkä myös siksi, että oman navan rypyt tietää ja tuntee tuijottamattakin. Takuuaika on pikkuhiljaa umpeutumassa, viestittävät muutkin kehonosat entistä tiuhemmin.

Jos työelämässä on mukana, siitä on löydettävä mielekkyyttä nyt. Tulevaisuus tulee myöhemmin, jos on tullakseen. Maailma muuttuu vauhdilla, jossa joko pysyy mukana tai ei.

Lisäperspektiivin saamiseksi kiikareilla kannattaa ehkä myös katsoa taaksepäin. Moniko muistaa, että jo muinaisella keskiajalla tehtiin syytinkisopimuksia, joiden nykyversiolla, sukupolvenvaihdosjärjestelmällä, tilalliset turvaavat edelleen vanhuuttaan. Tai moniko on edes kuullut, että vuonna 1826 virkamiesten eläkeikää laskettiin 70 vuodesta 65 vuoteen.

Kaikenlaista sattuu ja tapahtuu. Eduskunta paukuttaa eläkepäätöksensä vasta kevään vaalien jälkeen. Likinäköiselle aika on pieni ikuisuus, kaukonäköiselle ohikiitävä hetki.