Uutiset

Eläkkeelle lähtevä kirkkoherra Kari Koivu: Yhteisöllisyyden hupeneminen on huolestuttavaa

 

– Yhtä aikaa vapautunut ja haikea.
Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan kirkkoherrana lähtösaarnan viime sunnuntaina pitänyt Kari Koivu katsoo menneisyyteen ja tulevaisuuteen kaksijakoisissa tunnelmissa.
 
– Haikeuden rinnalla sisimmässä asuu valtava kiitollisuuden tunne tätä kaupunkia ja kaupunkilaisia kohtaan. Tavattoman nopeasti ohi kiitäneet vuodet ovat antaneet paljon, mittaamattomasti. Olen saanut paljon enemmän kuin pappisuran alussa uskalsin odottaa.
 
Liki neljä vuosikymmentä kestänyt pappisura käynnistyi opiskeluna 1960-luvulla hiljaisen pohdinnan ja kasvun kautta, ei minkään yksittäisen alkuräjähdyksen kaltaisen hetken synnyttämänä.
 
– Rippikoulu käynnisti sisäisen värinän, joka johti ylioppilaaksi tulon jälkeen suoraan pappisopintoihin, Koivu kertoo.
 
Eikä ole valintaansa katunut.
 
Yhteisöllisyys on ohentunut
1960–70 -lukujen opiskeluvaiheessa maailmaa järisyttivät suuret tapahtumat Vietnamin sodasta alkaen. Länsimaissa nähtiin ja koettiin suuria kansanliikkeitä, poliittiset puolueet ja muuten aatteelliset ryhmät kokosivat kansalaisia siipiensä suojaan. Elettiin yhteisöllisyyden väkevää ajanjaksoa, jossa talkoohenki, yhteiset näyt ja kanssakulkijasta huolehtiminen olivat vielä vahvasti voimissaan.
 
– Juuri tässä kysymyksessä on tapahtunut suurin muutos myös kirkon näkökulmasta asiaa tarkastellen. Yksilöllisyys korostuu, yhteisöllisyys hupenee. Mielestäni se ei ole hyvä kehityssuunta, Koivu pohtii.
 
Kari Koivu painottaa vahvasti sitä, että kirkko elää keskellä yhteiskuntaa, on osa sitä, ei sen ulkopuolella.
 
– Oheneva yhteisöllisyys ei merkitse sitä, että apua kaipaava ihminen jäisi yksin. Juuri tässä kohtaa kirkon käsittämätön armon ja anteeksiannon sanoma on voimissaan. Kirkko auttaa ja kantaa tänäkin päivänä apua tarvitsevia.
 
Koivun mielestä yhteisöllisyyden oheneminen näkyy selvästi myös kaikissa yhteiskunnallisissa liikkeissä poliittisista puolueista ja urheiluseuroista alkaen:
 
– Politiikassakaan ei ole enää mukana suuria massoja suurine aatteineen. Isot kertomukset ovat sielläkin ohentuneet.
 
Tähän kehitykseen liittyy osaltaan toinen tämän päivän iso periaatteellinen asia:
 
– Ei ole myöskään oikein ja perusteltua, että kaikki vastuu heitetään yhteiskunnan – valtion, kuntien ja seurakuntien – vastuulle. Turvaverkkoja tarvitaan, mutta niitä ei saa käyttää väärin.
 
Kari Koivu ottaa esimerkiksi lapset:
 
– Yhteiskunta ei voi olla yhdellekään lapselle koti. Kotona lapsen täytyy saada kokea aitoa rakkautta ja lämpöä – olla aidosti ja alastomasti oma itsensä rakkaittensa keskellä.
 
Kirkko on arjessa mukana
– Osallistuminen esim. jumalanpalveluksiin on vähentynyt juhla-aikoja lukuun ottamatta. Toisaalta esim. lapsityö on vahvistunut ja diakoniatyön tarve kasvanut.
 
– Pysäkki ja yhteistyö kaupungin kanssa on yksi vahva esimerkki. Sadat vapaaehtoiset tavoittavat tuhansia apua ja neuvoja tarvitsevia.
 
Eläköityvä kirkkoherra painottaa sitä, että kirkko ja sen edustajat haluavat olla vahvasti mukana koko yhteiskunnan rakennemuutoksessa, josta juuri yksilöllisyyden korostuminen on yksi vahvimmista ominaispiirteistä.
 
– Hämeenlinnassakin me olemme kiinteässä yhteydessä niin kaupunkiin kuin yhteisöihinkin.
 
– Yhteisöllisyys näkyy vaikka Rinkelinmäen jäähallissa, urheilumiehenä tunnettu Koivu sanoo.
 
Kari Koivun kasvoille kohoaa tässä yhteydessä veikeä ilme:
 
– Kirkko ja usko Jumalaan on maailman paras tuote. Taitaa vain olla niin, että me kirkon myyntimiehet emme ole aina osanneet kaupata tuotetta oikein.
 
Ajatuksellaan hän viittaa kirkon viime vuosina huvenneeseen jäsenmäärään. Silti kirkkoon kuuluu edelleen ylivoimainen valtaosa suomalaisista.
 
– Kirkko on mukana jokaisen ihmisen elämänkaaressa. Kastetaan, käydään ripillä, mennään avioon ja viimeisessä vaiheessa kuollaan. Toki matkan varrella on muitakin yhtymäkohtia. Joka tapauksessa kirkko ja ihminen ovat kiinteässä yhteydessä.
 
Aivan liikaa huolipuhetta
Kari Koivua harmittaa se, että kirkon julkikuva rakentuu hyvin pääkaupunkiseutukeskeisesti.
 
– Media hengittää pääkaupungin kautta, siellä syntyvät mielikuvat. Ristiriidat myyvät. Ne eivät vastaa kuitenkaan läheskään aina todellista kokonaiskuvaa.
 
Kari Koivu käyttää määritelmää ”huolipuhe”. Termillä hän tarkoittaa median tapaa lähestyä kaikki asioita negatiivisesta tulokulmasta, ikään kuin maailmassa ei olisi mitään hyvää ja positiivista.
 
– Huolipuhetta on nyt erittäin paljon, se liittyy lähes kaikkeen mahdolliseen. Samaan aikaan unohdetaan, että elämme Suomessa taloudellisesti ja henkisesti vielä hyvää aikaa.
 
– Hyvinvointi kuitenkin jakautuu niin epätasaisesti.
 
– Kirkko ei ole unohtanut näitä heikompiosaisia ihmisiä koskaan. Kirkon diakoniatyö on kasvanut vuosikymmenten aikana niin laajaksi, että harva edes tietää palvelujemme laajuutta.
Hämeenlinnan tapauksessa esimerkkeinä käyvät vapaaehtoiskeskus Pysäkin toiminnat ja seurakunnan perheneuvonta, joka palvelee vuositasolla yli puolta tuhatta seurakuntalaista.
 
Unta, lukemista ja liikuntaa
Papin työssä joutuu kokemaan toistuvasti ja aidosti suuria tunteita. Se vaatii myös nopeaa sopeutumista syvästä surusta äärimmäiseen iloon. Hautajaiset vaihtuvat varttitunnissa hääriemuun.
 
– Sen olen havainnut, että arkun äärellä itketään myös muuta kuin juuri tähän vainajaan liittyvää surua, itketään aidosti kaikkea sisällä piilevää tuskaa. Hyvä, jos siihen tarjoutuu edes joskus mahdollisuus.
 
Koivu tunnustautuu herkäksi ihmiseksi, joka on elänyt surussa ja ilossa aidosti mukana.
 
Sykähdyttävimpiä hetkiä ovat hänen mukaansa olleet joulukirkot Vanajan kirkossa ja yksittäiset keskustelut surutalossa:
 
– Toisessa tilanteessa on 400 ihmistä suuren odotuksen ja pyhän äärellä, toisessa yksin sureva. Molemmat hetket ovat yhtä arvokkaita.
 
– Mutta niitä surun ja ilon hetkiä ei voi kantaa koko aikaa mukanaan, on oltava itsellekin armollinen.
 
Kirkkoherran työtä seuraavat eläkepäivät on Koivun osalta hyvin löysästi suunnitellut:
 
– Uni, ystävät, kirjat, runot, Aulangon polut ja ladut sekä unelias velvollisuudentunto
Kirkko ja usko Jumalaan on maailman paras tuote. Taitaa vain olla niin, että me kirkon myyntimiehet emme ole aina osanneet kaupata tuotetta oikein, Kari Koivu pohtii.