Kolumnit Uutiset

Elämää isompi hiihtokilpailu

Täällä Lahti ja Salpausselkä.

Odotan ladun varressa lähtölista ja lyijykynä kädessäni miesten perinteisen hiihtotavan 15 kilometrin väliaikalähtökilpailun alkua.

Olen valinnut paikan siten, että näen ohi hiihtävät kilpailijat mahdollisimman monta kertaa ja voin edes jotenkin arvioida kilpailun kulkua. Tämä on sitä: oikea hiihtokilpailu, josta kohta tulee elämää suurempi. Arvaan sen, väitän jopa tietäväni.

Lämmittelylenkillä melkein kaikki suomalaiset näyttävät hiihtelevän tavattoman rauhallisina, melkein kuin unessa tai ainakin horroksessa.

Yksi on poikkeus: Iivo Niskanen ottaa muita enemmän lämpöä ja näyttää vähän rauhattomalta.

Olen lääkärin määräyksestä hiljaa. Ei tosin tulisi muutenkaan mieleenkään vielä huutaa mitään. Keskittyviä urheilijoita ei pidä häiritä.

Ääneni on jo edellisinä kisapäivinä huudettu niin pilalle, että nyt tarvitaan jotakin aivan ainutlaatuista, jotta saisin kurkustani ilmoille vaivaista pihinää kummempaa.

Kilpailu etenee tavalla, joka jää suomalaisen suurhiihdon historiaan.

Minä huudan, hihkun, itken ja hypin tasajalkaa Salpausselän harjulla, aitiopaikallani.

Iivo etenee vastustamattomasti ylivoimaiseen maailmanmestaruuteen, eikä siinä voita vain Iivo Niskanen, Suomen hiihtomaajoukkue ja Vieremän Koitto, vaan ihan kaikki, koko Suomen kansa, vähän Norjankin ja myös sellaiset, jotka eivät maastohiihdosta voisi vähempää välittää.

Kyllä tässä on ihan riittävästi jo kärsittykin.

Otetaan ensin tuo norjalaisten ylivoima. Se on ollut monta kertaa ihan liian musertavaa. On jo todellakin korkea aika, että Suomi-poika näyttää norskeille närhen munat: oksat pois ja puolet Salpausselän mäntyjen latvoistakin.

Mutta mitä tekevät nuo muka vihatut norjalaiset? – Nostavat Iivon kultatuoliin ja ovat onnellisia yhdessä hänen kanssaan.

Iso painolasti putoaa kolahtaen monen muunkin norjalaisen kuin nuoren latusählärin Emil Iversenin niskasta. Nyt on kaikki annettu korkojen kanssa anteeksi. Ei tarvitse enää murehtia muitakaan menneitä vastoinkäymisiä.

Nyt on vihdoin meidän hetkemme. Jos hyvät hetket kantavat eteenpäin, se on juuri tämä, tässä ja nyt.

Ostan kisamuistoksi Norjan lipulla varustetun ”kultakirjaillun” hiihtopipon. Kannan mielelläni Norjan värejä eli kultapipoa suomalaisen maastohiihdon kunniaksi.

Päivän lehti

1.6.2020