Kolumnit Uutiset

Elämää suurempaa urheilua

Otan rottinkiporkat karvakintaisiin ja survaisen suoraan umpihankeen.

Pohjoismaisten hiihtolajien maailmanmestaruuskisat Lahdessa ovat jo oven takana.

Edellisiä katastrofikisoja ei auta muistella, ei myöskään kannata kamalasti arvella toivottavasti tiukentuneen doping-kontrollin viimeisimpiä vaikutuksia.

En myöskään rupea suomalaisten menestysmahdollisuuksia puntaroimaan. Tottahan mitalitoiveita on, mutta hehkutukseen on niin monta kertaa ennenkin sorruttu.

Hiihdossa on jotakin juuri tähän tyhjänpäiväisyyksien ja pintaliihotuksen maailmaan parahultaisesti sopivaa elämän makua, vaikka lumi tehdään tykillä ja valmennus sekä välineet ovat kaiken aikaa etenevän tieteellisen kehitystyön tulosta. Kukaan ei heitä enää mustikkasoppaa kenenkään rinnuksille.

Päälle tulvii myös kaikenkattava kaupallisuus. Menestyvä hiihtäjä on kuorrutettu mainoksilla, ja Lahdessakin pääasiallinen menestyksen mittari on raha, raha ja vain raha.

Liian vakavaksi ei homma saisi mennä. Sellainen vaara leijuu ilmassa MM-kisojen lähestyessä kuin maali Rinkelinmäen jäähallissa.

Hiihdosta on kadonnut paljon sen entisaikojen aitoudesta. Urheilu on kaikkea muuta kuin – urheilua.

Viattomuuden aikana hiihtäjä oli ladulla taistelemassa yksin itsensä kanssa. Nykyään päähuomion saavat sekavat sprintit ja yhteislähtökilpailut.

Eräs myytti sietääkin ampua alas.

Hiihtäjät ovat hiljaisia metsien miehiä, jotka eivät itsestään paljonkaan pukahda. – Nyt meillä on vaikkapa Jämin Jänteen itseluottamusta uhkuva Risto-Matti Hakola, joka on kaikkea muuta kuin tuppisuu.

Jos muutkin osaisivat vääntää naamansa RMH-virneeseen jo etukäteen, niin ei olisi sitten niin kamalaa, vaikka Lahdessa tulisikin takkiin.

Hiihto voisi olla norjalaiseen tapaan koko kansan ilon ja hyvinvoinnin lähde.

Urheiluun on rakennettu sisälle myös traagisuus ja toisinaan jopa syvä suru. Eihän se muuten olisikaan elämää suurempaa.

Olympiavoittaja Mika Myllylälle puuhataan patsasta hänen kotikonnuilleen Haapajärvelle. Ensiaatos on sellainen, että totta kai ja ilman muuta: toivottavasti suurhiihtäjä saa ansaitsemansa muistomerkin.

Sen perusteella, mitä aavistuksen vähän Myllylää aikoinaan tunsin, rohkenen kuitenkin olettaa, ettei hän itsestään ehkä sittenkään olisi patsasta toivonut.

Päivän lehti

1.12.2020

Fingerpori

comic