Uutiset

Elokuvakulttuurikaupunki

Juho Peltoniemi kirjoitti eilen tällä palstalla piratismista ja päätyi toteamaan, että ainoa keino pysäyttää piratismi on tarjota laittomia lataamoja parempia luvallisia palveluja.

Tämä palasi mieleeni, kun kävin katsomassa Martin Scorsesen tuoreen 3D-elokuvan Hugo elokuvateatterissa. Siinä kokemuksessa nimittäin tiivistyivät kaikki ne syyt, miksi elokuvateatterit ovat edelleenkin olemassa, vaikka kodeissa kuvaruudut kasvavat ja ensi-iltaelokuvat ovat verkossa ilmaisina piraattikopioina.

Kyse on elämyksestä. Siitä, että rahaa vastaan saa jotain enemmän kuin ilmaiseksi kotona.

Jokaisella alalla on omat jääränsä.

Leffapuolella vanhat tekijät kitisevät digitaalisuutta vastaan ja pitävät kolmiulotteisuutta turhana kikkailuna. Oikeassahan he ovat, mutta eri syystä kuin itse luulevat.

Totta kai se on teknistä kikkailua, sillä sitähän koko elokuva muutenkin on.

Lumièren veljekset eivät nähneet keksinnöllään sen kummempaa tulevaisuutta ja arvelivat keksineensä vain lyhytaikaisen muoti-ilmiön.

Elokuva on ollut kuolemassa monta kertaa ja aina sen on pelastanut jokin uusi tekninen kikkailu.

Kun radion merkitys kasvoi, sai elokuvakin äänen. Kun se alkoi tuntua vanhalta, tulivat värit. Kun televisiot tulivat koteihin, lähtivät elokuvantekijät kasvattamaan kuvakokoa. Kohiseva videoääni hävisi teatterien surround-äänelle, kotiteatterit kolmiulotteisuudelle.

Pelkkää teknistä kikkailua kaikki, jotta elämys olisi jotain enemmän kuin kotona oli mahdollista kokea. Vain ja ainoastaan sen takia elokuvateatterit ovat vielä olemassa.

Leffaharrastajan näkökulmasta Hämeenlinna on tänä talvena tuntunut oikein hyvältä asuinpaikalta.

Vaikka kylä on pieni, toimii täällä kaksi elokuvateatteria. Teattereiden omistajat ovat myös tajunneet, että saleissa voi tehdä muutakin, kuin pyörittää pelkkiä uusimpia hittielokuvia.

Voidaan puhua jopa elokuvakulttuurin renessanssista pienessä sisämaakaupungissa.

Pelin avasi Bio Rexin Verkatehdas-sarja, jonka ilmaisesitykset ovat vetäneet ison salin vähintään puolilleen väkeä.

Laajalla skaalalla Ben Hurin spektaakkelista Vihreän timantin metsästyksen hömppään valitut elokuvat ovat kaikille televisiosta tuttuja, mutta isolla kankaalla elämys on jotain ihan muuta kuin kotisohvalla.

Toivottavasti tämä ja Tykistömuseon Japaniin keskittynyt Samurai-kino saavat jatkoa.

Toinen suoranainen lahja elokuvan historiasta kiinnostuneille on Kino Tavast -sarja, jossa Bio Rexissä ja Maximissa esitetään Kansallisen audiovisuaalisen arkiston kokoelman helmiä.

Tietenkään Tarkovskin, Bunuelin ja kumppaneiden elokuvat eivät kaikkia kiinnosta ja istumalihakset ovat kovilla, kun kelanvaihtotauot pätkivät muutenkin pitkiä esityksiä 20 minuutin välein.

Silti täällä tehdään nyt tärkeää kulttuurityötä, sillä nämä näytökset tarjoavat monille elokuvakulttuurista kiinnostuneille ainoan mahdollisuuden nähdä merkittävä elokuva oikeassa ympäristössään.

Ison kuvan viehätys ei ole katoamassa mihinkään.

Päivän lehti

27.5.2020