Uutiset

EM-kisoissa lämmitellään olympiakarsintoihin

Hämeenlinnan Soutajien Robert Ven on aloittanut hyvin uransa tähän saakka kovimman kilpailukauden. Yksikköjen 2000 metrillä (M1X-luokka) janakkalalainen ylsi viime viikonloppuna Varesessa Italiassa soudetussa maailmancupin kisassa neljänneksi. Hyvin sujui myös kaksi viikkoa ennen maailmancupin avausta soudettu Piedilucon kansainvälinen Memorial Paolo d’Aloja -regatta, jossa Ven pokkaasi voiton ja kakkossijan.

Toukokuun puolelle siirryttäessä Venin kisat sen kuin vain kovenevat. Kahden viikon kuluttua kalenterissa ovat EM-kisat Brandenburgissa Saksassa ja reilun kuukauden kuluttua Rion olympialaisten Euroopan karsintakisa Luzernissa Sveitsissä.

– Se kisa on alkukauden päätavoitteeni. Viime kaudella olympiapaikka jäi saavuttamatta, mutta nyt siihen tarjoutuu toinen mahdollisuus. Luzernin karsinnoista pääsee Rioon vain kolme parasta soutajaa, mutta alkukauden perusteella minulla on ihan hyvät mahdollisuudet olla kärkipäässä. Varesen maailmancupissa edelläni oli nimittäin vain belgialainen Hannes Obreno, jolla ei ole vielä olympiapaikkaa, Ven muistuttaa.

Myös EM-kisoihin Ven lähtee tavoittelemaan hyvää sijoitusta, vaikka mies myöntääkin niiden kisojen olevan tänä vuonna vain harjoitusta olympiakarsintoihin.

– Varsinaista sijoitustavoitetta en ole kisoihin asettanut, mutta lähden haastamaan kärkeä ja ainakin parantamaan viime vuoden kymmenettä sijaani, Ven suunnittelee.

Ven on lähestynyt tasaisesti yksikkösoudun terävintä kärkeä. Rion kisalipun hän oli lähellä saada jo viime kesänä.

– Ei se lopulta ollut kovinkaan kaukana. Yhdeksän sakkiin olisi pitänyt yltää MM-kisoissa, mutta lopullinen sijoitukseni oli viidestoista. Välieräpaikka jäi kuitenkin vain 0,3 sekunnin päähän.

– Nyt olen viime kautta paremmassa kunnossa. Sisäsoudussakin paukkuivat ennätykset, vaikka ihan selvästi olen jo aika lähellä kuntotasoni ääripäätä. Testitulokseni ovat hyvinkin arvokisatasoisia, eli nyt homma on kiinni vain päivän kunnosta ja siitä, miten pystyn siirtämään tehoni kisatilanteeseen, Ven pohtii.

Van on valmistautunut huolellisesti tärkeään kilpailukauteen. Hän on muun muassa harjoitellut Gaviratessa Italiassa 12 viikkoa.

– Tulin Suomeen vasta maanantaina. Gaviraten-leiri oli mukava päättää hyvin sujuneisiin Varesen kisoihin. Tunnelmat ovat nyt korkealla, sillä ennen minua M1X-luokassa maailmancupissa A-finaaliin ovat yltäneet vain Tomas Söderblom vuonna 1994 ja Pertti Karppinen vuonna 1992, muistelee Ven.

Mies myöntää tehneensä rohkean ratkaisun palatessaan Suomen valmistautumaan EM-kisaan ja olympiakarsintoihin. Hyytävissä oloissa Katumajärvellä ja Vanajavedellä harjoittelu on nimittäin karua puuhaa.

– Pohdin aika pitkään, tulenko välillä kotiin, mutta lopulta päädyin tähän ratkaisuun. Vaihtelu tekee hyvää ainakin pääkopalle, joka alkoi olla jo hieman jumissa pitkällä leirillä. Nyt pitää vain varoa, ettei sairastu flunssaan ennen tärkeitä kisoja. Myös veneen vauhteihin ja soututeknisiin juttuihin veden lämpötilaerot tuovat aina omat haasteensa, Ven kertoo. HäSa

Asiasanat

Päivän lehti

19.1.2020