Uutiset

Emil Virtanen nousi kolmanneksi X30-sarjassa

Ahveniston Autourheilijoiden Emil Virtanen, 11, paranteli asemiaan karting-autoilun X30-sarjassa viikonvaihteessa Laukaan Lievestuoreella ajetussa kauden kolmannessa osakilpailussa. KF6-juniori-luokassa ajava Virtanen ei yltänyt parhaimpaan vauhtiinsa, mutta sijoille 6 ja 13 ajanut AAU:n edustaja nousi tasaisen sarjan pisteissä jo kolmanneksi.

Luokan kärjessä Alahärmässä ajettavaan seuraavaan kisaan lähtee Viron Jan Kalmet, jolla on kasassa 582 pistettä. Toisena on Helsingin Samuli Metrsalmi (480). Emil Virtasella on seuraavana 406 pinnallaan.

– Viikonvaihteen kisassa monella kärkikuskilla oli vaikeuksia ja näin hieman huonommillakin sijoituksilla Emil kohenteli osakkeitaan sarjassa. Kärkikuski Kalmet alkaa olla jo aika kaukana, mutta kakkossijalle meillä on vielä hyvät mahdollisuudet, kun lähdön voitosta saa aina sata pistettä. Sarjaa on jäljellä ainakin vielä Alahärmän kisa, mutta saattaa olla, että myös pääkaupunkiseudulla ajetaan vielä yksi osakilpailu, kertoi Emilin mekaanikkona kisoissa toimiva isä Marko Virtanen.

Asiasanat