Uutiset

Emme tiedä unistamme oikeastaan mitään – Unohda Eila on joka tapauksessa keksitty unessa, samoin Yesterday ja bentseenimolekyylin rakenne

Kuva: Matti Taipale
Kuva: Matti Taipale

Olin nuorena miehenä 1970-luvun lopulla perustamassa bändiä.

Parin kuukauden treenauksen jälkeen saimme ensimmäisen keikkamme opiskelijoiden pikkujouluihin. Sitä varten bändille piti keksiä nimi. Kaverit ehdottivat kaikenlaista, mutta yksimielisyyttä ei löytynyt.

Sitten näin unen. Luin unessa kaupunkilehteä, jossa pieni takasivun uutinen kertoi uudesta underground-yhtyeestä. Sen nimi oli Unohda Eila. Yhtye oli julkaissut kappaleen nimeltä Här kommer vargen.

Vitsailin unesta bändikavereille. Lopulta tuumasimme, että laitetaan keikkaa varten nimeksi Unohda Eila: ”Se on tyhmä nimi, mutta muutetaan se myöhemmin.”

Mitä unet ovat? Mistä ne tulevat?

Muutama yö sitten seisoin jumbojetin avoimella ovella ja katselin alas 10000 metrin korkeudesta. Ovesta piti kävellä ulos, koska alla näkyi Minneapolis, ja olin matkalle sinne. Astuin vapaaseen pudotukseen ja heräsin.

Mistä tuollainen uni kumpusi? Miksi minun piti päästä Minneapolisiin?

Selityksiä on turha etsiä, sillä niitä ei ole. Ihmiskunta ei ole noin 300 000 vuoden olemassaolonsa aikana päässyt yksimielisyyteen edes unien näkemisen määritelmästä saati saanut selkoa niiden olemuksesta.

Unet muistuttavat sielua, paitsi että unia oikeasti nähdään. Sielusta ei ole näköhavaintoja.

Untamme tutkitaan muun muassa unipolygrafian avulla, mutta unemme taitavat jäädä ikuiseksi mysteeriksi. Näkemisen jälkeen näyt sitä paitsi liukenevat mielestämme kuin vesivärimaalaus sateessa.

Ihminen nukkuu kolmasosan elämästään ja seikkailee suuren osan siitä ajasta kummallisessa tuntemattomuudessa. Siksi voisi olettaa, että Bluetooth-tekniikan ja mRNA-1273-rokotteen tuosta vain kehittänyt tiedemaailma olisi päässyt unien jäljittämisessä edes alkuun.

Nyt on vain teorioita.

Psykoanalyysin kehittäjä Sigmund Freud piti unia väylänä ihmisen piilotajuntaan. Analyyttisen psykologian perustaja C. G. Jung näki ne viisauden ilmaisuina ja spontaaneina omakuvina.

Heitä ennen muinaisissa mytologioissa oraakkelit tulkitsivat unia jumalallisina ilmoituksina ja ennustuksina. Sitten on niitä, joiden mielestä unet ovat vain tyhjää kohinaa.

Unessa on joka tapauksessa keksitty paljon muutakin kuin bändien nimiä.

Esimerkkejä ovat bentseenimolekyylin rakenne, hermoimpulssien kemiallisen siirtymisen kaava ja alkuaineiden jaksollisen järjestelmän taulukko sekä musiikkiklassikot Yesterday ja Tristan ja Isolde.

Unohda Eila ei koskaan tehnyt kappaletta nimeltä Här kommer vargen. Olisikohan kannattanut tehdä?