Kolumnit Uutiset

En aina sano, mitä tarkoitan

Haittaako, jos poltan? Tähän kysymykseen on vaikea vastata totuudenmukaisesti ainakin täysin vieraalle ihmiselle. Monet kerrat olen mumissut, ettei haittaa, polta vain. 

Se on ollut valhe, sillä minua nimittäin haittaa aina, jos joku polttaa lähelläni – vaikka oltaisiinkin esimerkiksi ravintolan terassilla. Aina se savu ärsyttää. En silti yleensä halua olla karkottamassa ihmisiä kauemmaksi.

Mutta siihen kysymykseen… Miksi tupakoitsija yleensä kysyy haitasta, voisihan hän vain kysyä, saako hän polttaa jonkun lähellä. Silloin vastaajan ei tarvitsisi teeskennellä, ettei ärsyynny tupakansavusta.

Kysymyshän on tarkemmin ajateltuna aika turha. Kyllä jokainen tupakoija tietää, että tupakoinnista on haittaa myös muille kuin hänelle itselleen. Sehän on todistettu tieteellisestikin.

Kyseessä on itse asiassa fraasi, jota on vain totuttu käyttämään. Paljonhan me käytämme ilmauksia, jotka eivät aivan tarkoita sitä mitä itse asiassa tarkoitamme. Selvää on, ettei moniin kysymyksiin ole tarkoituskaan vastata aivan kirjaimellisesti. Ja jos joku vastaa, hän joko vitsailee – tai sitten hän on ehkä vähän erilainen kuin muut.

Kaikkihan tiedämme, ettei esimerkiksi how are you? -kysymykseen ole tarkoitus vastata, mitä todella kuuluu. Ainoa oikea vastaus on, että hyvää kuuluu. Ja kyllähän suurin osa meistä suomalaisistakin ohittaa mitä kuuluun nopeasti. Ajattelemme, ettei kukaan oikeasti halua tietää tylsän elämämme yksityiskohdista.

Small talkissa on tietysti maa- ja kulttuurikohtaisia eroja. Yksi Italiassa pitkän asunut suomalaisnainen kertoi taannoin, ettei siellä kauppiaalle saanut koskaan sanoa, että tänä aamuna tunnen itseni vanhaksi ja rumaksi. Ei, vaan Italiassa pitää kaikkien naisten olla säteileviä ja kauniita, tai ainakin teeskennellä olevansa.

No, ehkä se on ihan oikein. Ei se, että valittaa olemuksensa nuutuneisuutta suureen ääneen ole mieltäylentävää kuunneltavaa. Jos takerrun ajatukseen omasta rähjäisyydestäni, se ei ainakaan yhtään lisää vetovoimaani. Jos taas uskon, että kaikista puutteistani huolimatta olen melkein viehättävä, vaikutan ulospäinkin vähän siedettävämmältä.

Meitä on tietysti moneen junaan. Olen nauttinut katsoessani TV1:n ruotsalais-tanskalaista Silta-sarjaa, jossa naispäähenkilöllä ei ole käsitystä siitä, miten ihmiset yleensä puhuvat ja toimivat. Nainen vastaa kysymyksiin aina täysin totuudenmukaisesti, eikä ajattele koskaan seuraavaa siirtoa eikä sitä, miten ihmiset yleensä puhuvat. Small talkista tai noloudesta hänellä ei ole hajuakaan.

Tämä Saga-poliisi on sarjan mielenkiintoisin henkilö. Koskaan ei voi tietää, mitä hän milloinkin möläyttää. Häneen on myös helppo samaistua. Tuleehan sitä itsekin sanottua välillä aivan vääriä asioita.

Päivän lehti

27.1.2020