Kolumnit Uutiset

En ole ikinä

Kirjoittajakursseillani olen tavannut ihmisiä, jotka ovat kertoneet tekevänsä joka vuosi saman päätöksen: tänä vuonna kokeilen jotain, mitä en ole aikaisemmin tehnyt. Joskus kirjoittajakurssi on ollut se uusi juttu, joskus seuraus siitä, että sitä uutta juttua tuli kokeiltua ja nyt täytyy saada lisää.

Päätös kuulostaa kiehtovalta, hauskaltakin. Ja toisaalta myös helpolta: maailmassahan on miljoona kokeilematonta asiaa. Jutun juju on toki siinä, että kokeiluun pääsee sellainen, joka kiinnostaa – se hieman karsii aktiviteetteja. Masokistit voivat tietenkin ilakoida vastenmielisten asioiden tekemisellä.

Helppous on kuitenkin näennäistä. Vaatii melkoista rohkeutta ryhtyä opettelemaan jotain, josta ei tiedä mitään. Vai lähtisitkö sinä tuosta noin vaan balettitunneille? Arabiankurssille? Ompelemaan vaatteita omien mittojen mukaan? Kirjoittamaan näytelmää? 

”En mä osaa”, lipsahtaa helposti suusta. Sinänsä koomista, tarkoitushan olisikin nimenomaan opetella, ei osata heti. 

Myönnän auliisti, että kuulun itsekin niihin ihmisiin, jotka mielellään osaisivat kaiken saman tien. Tämä on myös piirre, josta olen aktiivisesti koettanut opetella eroon. 

Viime vuosina olen altistanut itseni esimerkiksi kuoronjohtamiselle, sarjakuvien piirtämiselle ja laulujen tekemiselle. Kaikki suoraan luulenettenosaa-listoiltani, jotka olen ihan itse laatinut. Koska työkseni laitan ihmisiä tekemään asioita, joita he eivät vielä osaa tai tiedä osaavansa, olen ajatellut, että on vain reilua pakottaa itsensäkin moiseen.

Ja se on välillä pelottavaa. En osaa! En tiedä! Kun aikuinen ottaa osaamattoman paikan, hän joutuu luopumaan kontrollista, kysymään neuvoa ja aloittamaan alusta. Ja se on myös upeaa. Tajusin! Haluan oppia lisää! Ja jopa: osaan! Ajantaju katoaa, kun keskittyy johonkin, johon ei vielä ole kehittänyt rutiineja. Se on hieno paikka myös oman itsen moikkaamiselle.

Aikuinenkin ihminen saa tehdä hauskoja ja tavoitteettomia asioita. 

Saa kirjoittaa tarinoita, vaikkei mielisikään kirjailijaksi. Saa maalata akvarelleja, vaikkei aikoisikaan pitää näyttelyä. Saa opiskella kiinaa vaikkei koskaan Kiinaan matkustaisi. Jos oppiminen ja tekeminen tuovat iloa, se riittää. Eikä sekään kiellettyä ole, että uusi taito muuttaisi elämän suunnan.

Uuden kokeileminen ei mene hukkaan siinäkään tapauksessa, että se jäisi vain kokeiluksi. On parempi tietää omasta kokemuksesta, ettei viihdy punttisalilla kuin vain olettaa, että ei ole mun juttu. Itsetuntemusta on tietää sekin, mikä ei sovi itselle.

Jos uusien harrastusten testaaminen tuntuu kalliilta tai aikaa vievältä, voi kokeilla jotain edullista mutta sitäkin villimpää: muuttaa käytöstään. Olen kuullut, että jotkut esimerkiksi yllyttävät ihmisiä viettämään kokonaisen päivän valittamatta mistään.

Osaisinko? Mitähän siitä seuraisi?

Päivi Haanpää
paivi.haanpaa@gmail.com
Kirjoittaja on sanataideohjaaja ja kriitikko, Riihimäki.