Uutiset

Enää ihme pelastaa OKL:n

Vuosia jatkunut vääntö Tampereen yliopiston Hämeenlinnan opettajankoulutuslaitoksen kohtalosta on viime silausta vaille valmis.

Yliopiston asettama työryhmä päätyi keskiviikkona raportissaan siihen, että Hämeenlinnan OKL ja normaalikoulu voidaan siirtää Tampereelle. Lopullisen päätöksen siirrosta tekee yliopiston hallitus kesäkuussa. Jos päätös on – kuten tällä hetkellä näyttää – myönteinen, siirto toteutuu ensi vuoden elokuun alussa.

Hämeenlinnan kaupunki on ollut aktiivisesti vuosikaudet tukemassa OKL:ää ja varmistamassa sen olemassaolon oikeutusta. Kaupunki on vapaaehtoisesti rahoittanut professuureja ja monin muinkin tavoin edistänyt korkeakouluopetusta.

Hämeenlinna ja myös lähiseudun kunnat ovat hyötyneet siitä, että opettajia on koulutettu kaupungissa. Sijaisopettajista ei ole ollut puutetta ja kaikkiin avoinna oleviin virkoihin on riittänyt päteviä hakijoita. Tästä ovat hyötyneet ensisijaisesti seudun koululaiset, joiden ei ole tarvinnut kuluttaa pulpetteja epäpätevien opettajien kaitsemina.

OKL:n ohella loppuu myös kuusiluokkaisen normaalikoulun toiminta. Kaupunki joutuu ratkaisemaan tavalla tai toisella lähes neljänsadan peruskoulun astetta käyvän lapsen opetuksen. Ainoa todellinen vaihtoehto on liittää normaalikoulu osaksi kaupungin opetustointa ja jatkaa sen työtä nykyisissä tiloissa.

Tampereen yliopiston halua lopettaa Hämeenlinnan OKL on vaikea ymmärtää. Kustannussäästöjä tuskin syntyy, koska siirtokaan ei ole ilmaista, eivätkä myöskään kunnolliset tilat opettajakoulutuksen ja normaalikoulun tarpeisiin.

OKL:n opetuksen laatu on saanut yksinomaan kiitosta. Opiskelijat ovat valmistuneet ammattiinsa ripeästi ja myös työllistyneet hyvin. Opinahjolla on hyvä maine eikä opiskelijoista ole ollut pulaa.

Lopettamalla OKL:n Tampereen yliopisto ottaa toivottavasti tietoisen riskin siitä, että koulutuksen korkea profiili kutistuu laaja-alaisen korkeakoulun mitättömän pieneksi ja huomaamattomaksi osaseksi.

Näyttää vahvasti siltä, että ratkaisu Hämeenlinnan OKL:sta vedätettiin tietoisesti eduskuntavaalien yli, vaikka asia suoranaisesti ei olekaan maan hallituksen käsissä. Laitoksesta ei haluttu tehdä paikallista vaaliteemaa.

Toimitusministeristöksi torstaina muuttuneen hallituksen opetusministeri Henna Virkkunen (kok.) sanoi monta kertaa ymmärtävänsä hämeenlinnalaisten vastahankaa, mutta ei halunnut puuttua yliopiston hallituksen linjauksiin.

Vain se, että parhaillaan muodostettavan uuden hallituksen opetusministeri antaa yliopiston hallitukselle tiukkasanaista poliittista ohjausta, voi pelastaa OKL:n Hämeenlinnan jatkomahdollisuudet. Sellaista yliopiston hallituksen saattaisi olla vaikea sivuuttaa.

Tällainen mahdollisuus on tosin hento oljenkorsi, sillä uudet ministerit eivät ole kovin kärkkäitä tuoreeltaan puuttumaan hallinnonalansa linjauksiin. Kaikki yliopistot, myös Tampereen yliopisto, muistuttavat tavan takaan autonomiastaan.