fbpx
Uutiset

"Enemmistö valmis muuttamaan työn perässä"

Puolustusvoimauudistuksen tarkat vaikutukset Suomenkasarmilla työskentelevään henkilöstöön ovat yhä hämärän peitossa.

Tiedossa on, että uudistus vie työpaikkoja Hämeenlinnasta, kun Suomenkasarmilla toimivat Länsi-Suomen sotilasläänin ja huoltorykmentin esikunnat lakkautetaan vuoteen 2014 mennessä. Myös Kanta-Hämeen aluetoimisto lähtee ja Panssarisoittokunta korvataan Hämeen rykmentistä muuttavalla Varusmiessoittokunnalla.

Hämeen huoltorykmentissä työskentelee noin 80 henkilöä ja sotilasläänin esikunnassa noin 50 henkilöä. Aluetoimiston vahvuus on 16 henkilöä.

Henkilöstön vaihtoehtoina on hakea tehtäviä uudessa organisaatiossa, lähteä töihin puolustusvoimien ulkopuolelle tai pahimmassa tapauksessa joutua irtisanotuiksi. Esimerkiksi huoltorykmentin tehtävät siirtynevät Turkuun perustettavaan uuteen huoltorykmenttiin.

– Paikallisesti muutoksen seuraukset ovat edelleen jääneet hyvin hämärän peittoon. Kylmä tosiasia on, että tässä häviää kymmeniä työpaikkoja, Upseeriliiton paikallinen luottamusmies Caj-Cristian Liukonen muistuttaa.

Irtisanottavat tiedossa vuoden kuluttua

Suomenkasarmin henkilöstön keskuudessa on tehty nimettömänä kysely, missä kartoitettiin halukkuutta jatkaa puolustusvoimien palveluksessa ja muuttaa työn perässä toiselle paikkakunnalle.

– Kaikki ovat tietysti odottavalla kannalla ja toivovat töiden jatkuvan Hämeenlinnan seudulla, mutta se tiedostetaan, että tässä tilanteessa myös siviilihenkilöstö joutuu vaihtamaan paikkakuntaa työn perässä. Kyselyn mukaan enemmistö on tähän valmis, kertoo siviilihenkilöstön luottamusmies Sini Elomaa sotilasläänin esikunnasta.

Uuden organisaation tehtäviin haetaan tammikuussa 2013. Tätä ennen tehdään jokaiselle henkilökohtainen halukkuuskartoitus. Aikataulun mukaan jokainen puolustusvoimien henkilöstöön kuuluva tietää huhtikuuhun 2013 mennessä uuden tehtävänsä. Myös irtisanomisuhan alaisena olevien henkilöllisyys selviää huhtikuussa 2013.

Caj-Cristian Liukosen mielestä puolustusvoimat on uudistuksen laajuuden huomioon ottaen tiedottanut tulevasta henkilökunnalle säntillisesti.

– Usein työntekijät saavat nykyaikana lukea vastaavat uutiset vasta sanomalehdestä. Noin vuoden päästä olemme viisaampia kaiken tämän (puolustusvoimauudistuksen) suhteen.

– Monessa vastaavassa tilanteessa ei ole tällaista aikaa tehdä ratkaisuja. Siinä mielessä tilanne on hyvä, että henkilöstöllä on aikaa suunnitella sitä omaa tulevaisuuttaan, Länsi-Suomen sotilasläänin esikuntapäällikkö Hannu Alén sanoo. (HäSa)

Menot