Uutiset

Eniten toivotaan lisää hiihtolatuja

– Ne ovat hyvät, sanoo suksilta yllätetty Olli Toivanen painokkaasti.

Toivasen kommentti Hämeenlinnan liikuntapalveluista tiivistää oleellisen myös kaupungin teettämästä kyselystä, jonka tuloksia esiteltiin kaupunkilaisille torstai-iltana Raatihuoneella.

– Keskeisin löydös oli ehkä se, että lähes 90 prosenttisesti ollaan joko erittäin tyytyväisiä tai melko tyytyväisiä elämänlaatupalveluihin niin liikunnan kuin kulttuurinkin osalta, sanoo Sosiaalikehitys oy:n tutkija Jukka Lidman.

Tarjontaa pidettiin myös riittävänä ja monipuolisena. Erityistä kiitosta annettiin hyvistä ulkoilumahdollisuuksista, Verkatehtaasta, Vanajaveden opistosta ja kirjaston palveluista.

– Kulttuuripuoli on mennyt viime vuosina eteenpäin. Isot investoinnit infraan, Verkatehtaaseen ja uuteen teatteriin, näkyvät tyytyväisyydessä, se on ihan selvää, sanoo tilaajapäällikkö Timo Koivu.

Lapsille liikuntakerhoja ympäri kaupunkia

Liikunnan puolella kuntalaiset toivovat hiihtolatuverkoston parempaa ylläpitoa ja lisää latuja. Ikäihmisille toivotaan lisää ohjattua liikuntaa. Monissa vastauksissa toivottiin Ahveniston alueen kehittämistä.

Tilaajapäällikkö Päivi Joenmäki ilahtui saaduista kehittämisehdotuksista, joiden joukkoon mahtui paljon ”tosi hyviä”.

– Jos saisin nostaa yhden ylitse muiden, meidän täytyy jatkossa kiinnittää enemmän huomiota siihen, että saamme lasten ja nuorten liikuntakerhoja eri puolille Hämeenlinnaa nykyistä enemmän, sanoo Joenmäki.

Koivun mukaan kulttuuripuolella ideointi ei tuottanut kovin ”huimia tai radikaaleja” ehdotuksia. Vastaajat olivat jonkin verran huolissaan lähikirjastojen aukioloaikojen supistumisesta ja toivoivat, etteivät kaikki eläkeläisten ja lasten kulttuuripalvelut keskittyisi Kanta-Hämeenlinnaan. Esimerkiksi kuvataidekoulu kiinnostaisi myös liitoskuntien lapsia.

– Lapset ja vanhukset eivät useinkaan pääse liikkumaan yksin, joten heille palvelun sijainnilla on hyvin oleellista merkitystä, sanoo Koivu.

Liitoskunnissa huolta muttei huonontumista

Kyselyn tekijöitä kiinnosti erityisesti se, mitä mieltä elämänlaatupalveluista ollaan liitoskunnissa. Vastausten mukaan niistä ollaan huolissaan, mutta suuria muutoksia niiden tarjonnassa ei ole viime vuosina havaittu.

– Kanta-Hämeenlinnassa palveluihin oltiin pikkuisen tyytyväisempiä ja niitä myös käytettiin täällä enemmän, kertoo Lidman.

Joenmäki korostaa, että torstaina julkaistiin kyselyn yleisluontoiset tulokset. Jatkossa vastaukset analysoidaan kuntakohtaisesti ja jos jotakin erityistä tulee vastaan, siihen reagoidaan.

Tilaajapäälliköt olivat erittäin tyytyväisiä yli 50:n nousseeseen vastausprosenttiin, joka yleensä jää tämän tyyppisissä kyselyissä 30-40 tietämille.

– Todella hyvän vastausprosentin perusteella voisi väittää, että aihe kyllä kiinnostaa kuntalaisia, sanoo tutkija Lidman. (HäSa)