fbpx
Uutiset

Ennen oli ennen ja nyt on nyt

Suomalainen työelämä ei ole huonontunut, väittää Evan tuorein raportti.

Evan raporttia luonnehditaan provokaatioksi, jolla halutaan herättää keskustelua.

Syytä keskusteluun on. Ei kuitenkaan sellaiseen juupas eipäs -väittelyyn, jota tavataan työelämän kysymyksistä käydä väsymiseen asti.

Ensin pitäisi pohtia raportin tarkastelukulmaa. Eva puhuu toiminnallisuuden ja tuloksellisuuden parantumisesta.

Eva avaa peliä myös toisesta näkökulmasta ja väittää, ettei työelämä ole muuttunut liikaa, vaan liian vähän.

Molemmat Evan väittämät voi huolettaa allekirjoittaa. Yritykset pyrkivät huolehtimaan työväestään enemmän kuin koskaan ennen. On työterveydenhoitoa, tyky-ohjelmaa, urheilu- ja harrastekerhoja sekä yhteistyöfoorumeita, jossa pohditaan työelämän kehittämistä.

Myös käskyttämiseen perustuvaa johtamista on karsittu ja työntekijät saavat yhä enemmän osallistua päätöksentekoon ja oman työnsä suunnitteluun.

Työelämän ei kuitenkaan ole muuttunut tarpeeksi, kuten Eva raportissaan väittää. Työelämään kohdistuvat ihan erilaiset vaatimukset kuin vaikkapa kolme vuosikymmentä sitten. Silloin riitti, että pomo käski ja työtekijä teki. Työn teko oli paljon fyysistä suorittamista ja muuta operatiivista tekemistä.

Nykyisin työ on yhä enemmän suunnittelua, kehittämistä, tiimissä toimimista, ideoiden esittelyä, asioiden ja tulosten arviointia.

Kun tuohon yhdistetään kasvavat tulosvaatimukset, oman osaamisen jatkuva päivittäminen ja epävarmuus työpaikan säilymisestä, ovat ihmiset äärimmäisen lujilla henkisesti.

Eivät siinä jumppakerhot, kuntosalikortit tai runopiirit paljon auta, jos joka aamuinen murhe syntyy oman osaamisen riittävyydestä tai siitä, että ujona ja kehnona esiintyjänä joutuu powerpointeineen johtoryhmän eteen vakuuttamaan omia ideoitaan.

Työelämää tarkastellaan aivan liikaa entisten tekemisten pohjalta. Emme kuitenkaan voi verrata nykyistä työelämää entiseen. Maailma ympärillä elää 2010-lukua ihan uudenlaisine vaatimuksineen.

Toimintatapojen pitää muuttua vastaamaan teknistä kehitystä, globaalia kilpailua mutta myös työtä tekevien ihmisten tarpeita.

Enää ei tyydytä pelkkään palkkapussiin. Työn sisällöstäkin halutaan aikaisempaa enemmän irti. Yhä useampi toivoo omaa osaamistaan vastaavaa työpaikkaa, jossa kannustetaan ja tuetaan ammatillista edistymistä.

Valitettavan usein nämä toiveet eivät täyty. Petytään, turhaudutaan ja uuvutaan.

On helppo syyttää ahneita yrityksiä ja huonoa johtoa. Toki syytöksiin on myös aihetta. Tärkeintä kuitenkin olisi pohtia, millaisia muutoksia työpaikoilla tarvitaan ja miten yhteiskunta voi lisätä palkansaajien taloudellista turvallisuudentunnetta.

Näitä avauksia ei juuri tehdä. Pelkkien työpahoinvointitilastojen esittely ei parannuksiin riitä.

Menot