Uutiset

Ensi vuonna ajetaan entiseen malliin

Nuorisolippua ja lisää bussivuoroja kaupunginosakeskuksiin ehdottaneet nuoret joutuvat odottamaan vielä ainakin vuoden toiveensa kanssa.

Asiaa valmistellut joukkoliikennekoordinaattori Maarit Kaartokallio toteaa, ettei aiemminkin toivottua nuorisolippua ole toistaiseksi viety eteenpäin, eikä ruuhka-ajan bussivuoroja ole kannattavaa lisätä istumapaikkojen takaamiseksi.

Yhdyskuntalautakunta käsittelee nuorten vetoomusta kokouksessaan ensi torstaina. Kaupunginhallitus on kuitenkin jo aiemmin todennut, että joukkoliikenteen palvelutason parantamisen edellytykset arvioidaan vasta vuoden 2013 budjetin valmistelun yhteydessä, siis ensi syksynä.


”Mitään ei ole tapahtunut”

Tällä hetkellä yhdeksättä luokkaa käyvät hämeenlinnalaiset Petra Peksen, Sara Kuvaja, Emmi Koskinen ja Marika Jussila jättivät viime keväänä kaupunginhallitukselle vetoomuksen joukkoliikenteen parantamisen puolesta.

Nuoret ryhtyivät toimiin, kun jo kahtena syksynä peräkkäin koululaisten V-päivänä tehdyt joukkoliikennealoitteet eivät olleet johtaneet mihinkään toimenpiteisiin.

-Molempina vuosina asiat luvattiin käsitellä ja viedä eteenpäin, mutta muutoksia ei ole tapahtunut, nuorten vetoomuksessa todetaan.

He ehdottivat, että koko Hämeenlinnan alueelle luotaisiin uusi lipputyyppi, nuorisolippu, joka olisi tarkoitettu 12-18-vuotiaille.

-Me nuoret emme saa vakituisia tuloja, mutta silti joudumme maksamaan saman hinnan bussimatkoista kuin aikuiset, joilla on jonkinlaisia vakituisia tuloja, nuoret perustelivat esitystään.

Lisäksi he toivoivat lisää bussivuoroja etenkin Hämeenlinnan uusiin kuntakeskuksiin viitaten esimerkiksi Hakkalan koululle kulkevien bussien tilanahtauteen ruuhka-aikoina. Nuorten mukaan busseissa ei aina riitä istumapaikkoja kaikille, vaan oppilaat joutuvat istumaan sylikkäin ja bussin portailla.


Vuoroja lisätään vähitellen

Joukkoliikennekoordinaattori Kaartokallio myönsi vastauksessaan V-päivän aloitteisiin, että nuorisolippuasiaa ei ole viety toiveista huolimatta eteenpäin.

-Uuden lipputyypin käyttöönotto vaatisi uutta yhteiskunnan rahoitusta, ja määrärahat ovat olleet viimeaikoina tiukalla, Kaartokallio totesi viime keväänä.

Hänen mukaansa nuorisolipun käyttöönotto vaatisi joko lisää rahoitusta kaupungilta tai rahoituksen siirtämistä joukkoliikennemäärärahojen sisältä. Se puolestaan tarkoittaisi esimerkiksi tuettujen ostoliikennevuorojen lakkauttamista.

Hämeenlinnassa on valmisteltu tänä vuonna joukkoliikenteen palvelutasotavoitteita vuosille 2012-14.

Suunnitelmassa esitetään tarjonnan lisäämistä muun muassa Hauholle, Tuulokseen, Iittalaan, Lammille ja Renkoon. Yhdyskuntalautakunnan joukkoliikennejaosto päättää tavoitteista kokouksessaan torstaina.

Palvelutasotavoite ei sido kuntia ja joukkoliikenteestä vastaavia yrityksiä. Hämeenlinna on todennut, että kaupunginosakeskusten bussivuorojen palvelutasoa on perusteltua nostaa vähitellen. Tarkemmin asiasta päätetään syksyllä 2012.

Palvelutasotavoitteiden lisäksi meneillään on linjastorakenneselvitys, jossa pyritään tehostamaan ja selkeyttämään kantakaupungin ja Hattulan bussilinjoja. Samoissa neuvotteluissa käsitellään myös lippuasioita. (HäSa)