Uutiset

Ensi vuosi on Riihimäellä rakentamisen aikaa

Ensi vuosi on Riihimäellä leimallisesti isojen investointien vuosi. Vuoden 2005 talousarvioesitykseen sisältyy suurten koulukohteiden lisäksi muun muassa keskustan päiväkotihanke.

Mittavilla investoinneilla kaupunki vastaa kasvupaineisiin. Väkiluvun kasvu oli jo viime vuonna reilun prosentin luokkaa ja samansuuntaisen kasvun ennakoidaan jatkuvan edelleen.

Keskustan kehittäminen nytkähtää vihdoin liikkeelle, kun keskusaukion rakentaminen aloitetaan ensi vuonna. Välikadulle suunniteltu tori on tulevaisuudessa erilaisten tapahtumien ja yleisötilaisuuksien paikka.

Kaupunginjohtaja Seppo Keskiruokasen mukaan keskusta-aukiolle haettu EU-rahakin on varmistunut. Keskustorin rakentamisen jälkeen keskustan kehittäminen etenee kävelykeskustan muodossa. Kävelykeskustan rakentamiseen taloussuunnitelmassa on varauduttu vuodelle 2006.

Seuraavina vuosina kaupunki varautuu myös aseman seudun kehittämiseen.

Päivän lehti

4.4.2020