Keväällä 2015 sykloni Pam teki ennätysmäiset tuhot Vanuatussa.
Uutiset

“Epätoivoinen” Vanuatu aikoo haastaa ilmastonmuutokseen syylliset oikeuteen

Tyynellämerellä Vanuatun saarivaltio harkitsee fossiilisten polttoaineiden tuottajayhtiöiden ja teollistuneiden maiden haastamista oikeuteen. Syynä on katastrofaalisen ilmastonmuutoksen aiheuttaminen.

Asiasta kertoi Vanuatun ulkoministeri Ralph Regenvanu torstaina.

Vanuatu kuuluu yli kymmeneen Tyynenmeren saarivaltioon, jotka joutuvat jo kärsimään merenpinnan nousemisesta ja toistuvista tuhoisista myrskyistä.

Vanuatuun kuuluu noin 80 saarta, joilla asuu 280 000 ihmistä.

Regenvanu sanoi, että aika on kypsä sille, että osa miljardivoittoja napsivien fossiiliyhtiöiden tuotosta menisi vahinkoihin, joita ne aiheuttavat maissa, kuten “epätoivoisessa” Vanuatussa.

– Tässä on todellakin kyse vahingonkorvausten vaatimisesta, Regenvanu sanoi uutistoimisto Reutersille.

Aiemmin puhuessaan virtuaalisessa ilmastokokouksessa Regenvanu kertoi Vanuatun harkitsemista oikeustoimista. Regenvanun mukaan Vanuatu tutkii eri tuomioistuimia, jotta ilmastonmuutoksesta aiheutuvat kustannukset menisivät niiden maksettavaksi, jotka ovat “aktiivisesti ja tietäen aiheuttaneet tämän eksistentiaalin uhan maalleni”.

Noin 64 prosenttia Vanuatun bruttokansantuotteesta pyyhkiytyi yhdessä ainoassa syklonissa vuonna 2015.

Vuonna 2005 Vanuatulla sijaitseva kokonainen kylä joutui muuttamaan nousevan merenpinnan vuoksi. YK:n mukaan tapaus oli tuolloin ensimmäinen laatuaan.

Vanuatu aikoo katsoa, jos myös muut ilmastonmuutoksen vuoksi kärsivät maat haluavat lähteä mukaan oikeustoimiin.

– Vanuatun rohkea ilmoitus tänään on osa maailmanlaajuista oikeustoimien aaltoa öljy- kaasu- ja kivihiiliyhtiöitä ja viivytteleviä hallituksia vastaan, pääsihteeri Jennifer Morgan Greenpeacesta sanoi Reutersin mukaan.

Yhdysvalloissa Baltimoren kaupunki haastoi viime kesäkuussa oikeuteen 26 öljy- ja kaasuyhtiötä. Haasteen mukaan yhtiöt tietäen edistivät ilmastonmuutoksen katastrofaalisia seurauksia. LM-HäSa