Uutiset

Eric Fehr osui heti

Perjantain perusteella voi sanoa, että HPK on onnistunut erinomaisesti ulkomaalaispelaajien hankinnoissaan. Ulkomaan avut tekivät kolme HPK:n neljästä maalista: Kerho löi Tapparan selvästi 4–1 (1–1, 1–0, 2–0).

Eric Fehr tuli Suomeen tiistai-iltana kotimaastaan Kanadasta. Hän pelasi ensimmäisen ottelun Kerhon paidassa perjantaina ja näytti heti olevansa vahvistus.

Fehr avasi maalitilinsä SM-liigassa ja sai myös syöttöpisteen yhdysvaltalaisen Dan Spangin laukomaan ylivoimamaaliin.

Hyvän ottelun pelasi myös ruotsalaispuolustaja Johan Larsson, joka teki ensimmäisen liigaosumansa toisessa HPK-ottelussaan. Larsson ansaitsi myös yhden syöttöpisteen.

HPK:n voittomaali (2–1) oli Jesse Saarisen käsialaa. Saarinen laukoi komeasti kiekon ylänurkkaan Kerhon ylivoimapyörityksen päätteeksi.

Viitaluoman ketjussa

Fehr hyökkäsi Ville Viitaluoman johtamassa ketjussa. Viitaluoma oli pelin ykkössentteri, hän lihotti saldoaan peräti kolmella syöttöpisteellä. Ketjun toisessa laidassa uurasti Jere Sallinen (0+1).

– Tuntuu hyvältä, voitto maistuu, Fehr huokasi pelin jälkeen ja kehui heti perään tilanteita junaillutta Viitaluomaa.

– Hänen kanssaan on helppo pelata. Syötöt tulevat kohdalleen.

HPK:n päävalmentaja Ari-Pekka Selin kehui joukkueensa uusimpia pelaajia.

– Fehriltä asiallinen ottelu, kun otetaan huomioon olot ja aikataulut. Larssonilta tämä oli jatkumoa viime lauantain KalPa-otteluun. Hyvä, että onnistumisia tuli miesten ensimmäisissä otteluissa. Maalit tulivat tärkeään paikkaan.

Fehr elää juuri nyt aikaeron ehkä pahimpia päiviä. Hän myönsi, ettei uni ole oikein tullut silmään.

– Toivottavasti saan ensi yönä nukuttua hyvin, hän naurahti.

Maalivahdeissa suuri ero

HPK:n voiton pääarkkitehteihin kuului myös maalivahti Mika Järvinen. Hän oli erinomainen – rauhallinen ja varma.

– Järvinen torjui todella hyvin silloin, kun sitä eniten tarvittiin. Etenkin alivoimatilanteissamme Järvinen oli todella hyvä, Selin kiitti.

Järvinen jätti Tapparan maalissa aloittaneen Pekka Tuokkolan selvästi taakseen. Tuokkola oli epävarma. Hän sai tehdä kolmannessa erässä tilaa Juha Metsolalle, joka päästi yhden osuman myös aika halvahkon oloisesti.

HPK pelasi perjantaina parastaan kolmannessa erässä. Ensimmäiseen erään Selin ei ollut tyytyväinen.

– Se oli meiltä huono erä, hidastempoinen. Pelimme parani toisessa erässä johtomaalin jälkeen ja kolmas erä oli hyvä. Pelaajat liikkuivat hyvin ja olivat aggressiivisia. Se oli hyvää peliä johtoasemassa.

Kerhon avauserä meni pieleen myös jäähyjen takia. Etenkin Antti Aarnio kulutti jäähypenkkiä liian usein. Kolme kaksiminuuttista yhteen erään on liikaa joukkueelta, saati yhdeltä pelaajalta.

Tappara on ollut tällä kaudella vaisu kotihallissaan, eikä se pystynyt saamaan aikaan edes minkäänlaista kiriä. Kotiyleisö buuasi ja vihelsi omilleen kolmannessa erässä, eikä sitä voinut ihmeenä edes pitää.

HIFK:ta vastaan

Kerho jatkaa liigaa heti lauantaina Rinkelinmäellä. Hämeenlinnalaisten peli on rullannut niin, että Ritariareena täyttynee kauden toistaiseksi parhaaseen yleisömäärään – varsinkin, kun vastassa on HIFK.

– Lauantai-ilta ja Hämeenlinnan halli. Siellä on ääntä ja hauskaa. Odotan ensimmäistä peliäni kotihallissa, Fehr hehkutti.

– Odotan kovaa ja fyysistä peliä. Meidän on aloitettava aktiivisemmin ja paremmalla jalalla kuin nyt. Siihen panostamme, lupasi puolestaan Selin. (HäSa)