Uutiset

Erik Myllymäellä hurja avaus

Nokia River Golfin Erik Myllymäki, 19, aloitti erinomaisesti golfin lyöntipelin SM-kisoissa Aulangon Eversti-kentällä keskiviikkona. Myllymäki löi kierroksensa lukemaan 65 eli peräti seitsemän alle parin (ihannetuloksen). Amatöörigolfin kotimaan päätapahtumassa hämeenlinnalaisista avauspäivän onnistujiin kuuluivat Santtu Malin ja Peppiina Kaija.

Tamperelainen Myllymäki löi alle voimassaolevan kenttäennätyksen 69, mutta siirtosäännön takia Myllymäen nimeä ei kirjata ennätystilastoihin.

– Tutuilla on tälle kentälle pelioikeus, joten tämä on minulle melkein kuin toinen kotikenttä. Olen tainnut pelata täällä lähes 30 kierrosta. Nyt meni hyvin. Lähestymislyönnit, putit ja caddie (mailapoika) olivat hyviä. Aloituslyönnit olivat vähän heikompia, mutta en silti joutunut vaikeuksiin, kertoi Myllymäki.

Myllymäki teki 18 reiän kierrokseensa kahdeksan birdietä (yksi alle parin) ja vain yhden bogeyn (yksi yli parin). Myllymäki löi ihannetuloksella yhdeksän reikää.

– Tein 15:llä bogeyn neljän huonon lyönnin takia, Myllymäki sanoi.

Myllymäen alku oli erityisen murhaava, sillä hän pelasi yhdeksän ensimmäistä reikää tulokseen 31 eli viisi alle ihannetuloksen.

– Alku siivitti hyvin koko kierrosta, hän vakuutti.

Debytantti johtaa SM-kisaa

Myllymäki debytoi aikuisten SM-kisoissa, sillä aiempina vuosina hän on ollut usein nuorten arvokisoissa. Vuosi sitten Myllymäki ja muu Suomen joukkue sijoittui kahdeksanneksi poikien EM-kisoissa. Myllymäki oli henkilökohtaisissa tuloksissa koko kisan 11:s, vaikka joukkuekisasta onkin kyse

– Samaan malliin on tarkoitus jatkaa. Pidetään pallo ilmassa ja laitetaan putit sisään, hän suunnitteli SM-kisan jatkoa.

Myllymäen pahimpina uhkaajina seuraaville päiville lähtevät siuntiolaisen Pickala Golf Clubin Juuso Kahlos ja Lahden Golfin Mikko Lehtovuori, jotka kirjauttivat tuloskorttiinsa avauspäivänä lukeman 69. Parivaljakko on siis neljä lyöntiä Myllymäkeä jäljessä.

Malinilla hyvä päivä

Tawast Golfin Santtu Malin, 16, onnistui hyvin, sillä hän pelasi tuloksen 70 eli kaksi alle parin. Malin on jaetulla nelossijalla.

– Olen tyytyväinen päivääni, sillä tämä oli ennätykseni tällä kentällä. Takaysillä tein pari turhaa bogeyä.

Malin on tuore 16-vuotiaiden Suomen mestari kolmipäiväisestä kisasta, joka käytiin Vierumäellä.

– Avauspäivä oli sellaista peruspeliä. Samaa menoa jatketaan. Tällä kentällä karheikot ovat pahoja, joten väylälle pitää osua, Malin painotti.

Järjestäjäseuran Aulangon Golfklubin Tuukka Hieto on avauspäivän jälkeen vahvasti matkalla myös kahdelle päätöspäivälle, sillä hän pelasi tuloksen 72 eli tasan ihannetuloksen.

– Ei tullut mitään suurempia hasardeja, sillä hyvin pystyin pelaamaan omaa peliäni. Pelaamiseni oli tasaista. Tein kaksi birdietä ja kaksi bogeya, kertoi Hieto.

Hieto oli ylpeä seuransa osaamisesta ja kentän kunnosta.

– Hyvä, että saimme SM-kisat tänne. Tämä on hieno kenttä ja loistavassa kunnossa. Kaikki järjestelyt toimivat viimeisen päälle, hän kehui.

Tawast Golfin Karri Sahla säväytti lyömällä päätösreiällä eaglen (kaksi alle parin), kun hän puttasi karheikosta sisään.

90 mieskilpailijasta torstain kierroksen jälkeen 45 saa paikan kahdelle päätöspäivälle.

Tamminen uhkuu huippukuntoa

Tammer-Golfin Noora Tamminen, 21, oli naisten ylivoimainen haka tuloksella 70 eli kaksi alle parin.

– Löin koko kierroksen hyvin ja lähelle lippua. Minulla oli hiukan tuloksettomuutta greenillä. Olisin voinut päästä vaikka tulokseen viisi alle parin, jos putit olisivat kulkeneet. Löin vain yhden avauksen karheikkoon ja kaikki loput väylälle, jutteli Tamminen.

Maajoukkuepelaaja Tamminen on viisinkertainen junioreiden Suomen mestari, mutta aikuisten puolella mitalisaldo on vielä avaamatta..

Espoon Golfseuran Annika Nykänen ja siilinjärveläisen Tarinagolfin Marika Voss ovat kolme lyöntiä Tammista jäljessä.

Tawast Golfin Peppiina Kaija, 22, golffasi tuloksen 78 eli kuusi yli parin. Hän on kuitenkin hiukan yllättäen paikallisen kvartetin ykkösenä

– Lähestymislyönnit olivat vähän vajaita. Kunhan en täysin päästä peliäni käsistä, olen pääsemässä kahdelle päätöspäivälle, sanoi Kaija.

Lahdessa syntynyt Kaija on opiskellut San Franciscon yliopistossa kaksi vuotta. Hänellä on opiskeluja jäljellä vielä kaksi vuotta. Peppiinan isovanhemmat Keijo ja Kaisu Kaija kuuluivat takavuosina AGK:n voimahahmoihin.

– Noin 21 vuotta eli yksivuotiaasta olen ollut golfkentän lähistöllä. Välillä minut laitettiin piiloon jäättömään pakastekaappiin Aulangolla, Peppiina muistelee.

30 naiskilpailijasta puolet eli 15 selviää kahteen päätöskierrokseen. (HäSa)

Asiasanat

Päivän lehti

29.11.2020

Fingerpori

comic