Uutiset

Erikoissairaanhoidon menoista lisäselvityksiä

Hämeenlinnan kaupunginhallitus ei niellyt purematta yli 2,1 miljoonan euron ylitystä erikoissairaanhoidon tämän vuoden menoihin. Asiaa käsiteltiin maanantain kokouksessa, mutta siitä haluttiin vielä lisätietoja. Ylitystä vielä esitetä valtuuston hyväksyttäväksi.

Ylitys aiheutuu mm. siitä, että hämeenlinnalaiset potilaat ovat vuoden kuluessa olleet varsin kalliissa hoidoissa. Se pitäisi kattaa lainalla ja pienentää vuosikatetta merkittävästi.

Vaikka erikoissairaanhoidossa budjetti pettää pahasti, pientä säästöä syntynee rakennushankkeissa. Toisella tarjouskierroksella Kaurialan lukion peruskorjauksen urakkahinnat putosivat yhteensä puoli miljoonaa euroa. Myös Hattelmalan ns. DE-rakennuksen peruskorjaus on jäämässä alle kustannusarvion.

Kaupunginhallitus tuo valtuustolle tiedoksi, että Kaurialan lukion peruskorjauksen hinnaksi näyttää urakkatarjousten mukaan tulevan 3,985 miljoonaa euroa, kun kustannusarvio on 3,989 miljoonaa euroa.

Hattelmalan DE-rakennuksen peruskorjaus tulee urakkatarjousten mukaan maksamaan 2,7 miljoonaa euroa, kun kustannusarvio on 2,938.