Uutiset

Erillisrauhasta ei sentään kiistellä

Silloin tällöin, kun viipyessäni itseäni paremmassa seurassa ja porukan omakehu yltyy yli sietorajan, mainitsen tekeväni töitä samalle kustantajalle kuin Eino Leino. Viimeistään maininta siitä, että olen palvellut isänmaata Mannerheimin kanssa samassa armeijassa mykistää rehentelijät.

Tiedot hiljentävät omalla erinomaisuudellaan keikaroivat ainakin hetkeksi ja ovat sitä paitsi tosia. Usein porukan puheenaihekin vaihtuu.

Niin Leino kuin Mannerheimkin ovat taas ajankohtaisia miehiä. Viime viikolla vetäistiin siniristi salkoon runon ja suven sekä Eino Leinon kunnioiksi.

Maanantaina tuli tasan 70 vuotta siitä, kun Mannerheim jatkosodan alkajaisiksi julkaisi myöhemmin tunnetuksi ja kiistellyksi nousseen Miekantuppipäiväkäskynsä.

Käskyssään sotapäällikkö vakuutti lunastavansa jo vuonna 1918 antamansa lupauksen siitä, ettei pane miekkaansa tuppeen, ennen kuin Suomi ja Itä-Karjala ovat vapaita.

Jatkosodan merkkivuosi on nostattanut koloistaan taas suuren joukon ammatti- ja harrastelijahistorioitsijoita kiivailemaan jatkosodan syvimmästä olemuksesta.

Mielipidepalstoilla ja blogeissa käydään jatkosodan alkamisen 70-vuotisjuhlan kunniaksi taas tuimaa taistoa. Rymisteltiinkö Karjalan korvissa ja laulumailla erillissotaa vain oltiinko liitossa Hitlerin Saksan kanssa ja hyökättiin porukalla, yhteisestä sopimuksesta päin inhaa itää?

Keskustelu on kovin akateemista eikä edes erityisen merkittävää, mutta jälkiviisauden imelä maku maistuu hyvältä niin monessa suussa.

Vuosikymmenten suoman etäisyyden päästä ja lähihistorian peilaamana sodan päättyminen on osoittautunut sen alkamista paljon tärkeämmäksi seikaksi.

Käytiinkö jatkosota sitten erillis- tai liittosotana on vähämerkityksinen yksityiskohta sen rinnalla, että taistelut taukosivat erillisrauhaan. Se solmittiin Suomen ja Neuvostoliiton välillä syyskuun 19. päivänä vuonna 1944.

Sen rauhanteon olemusta ei yksikään historioitsija aseta kyseenalaiseksi, erillisrauhasta ei riidellä.

Palataanpa vielä Mannerheimin kuuluisaan päiväkäskyyn. Se ei anna pienintäkään viitettä siitä, että Suomen poliittinen johto saati armeija olisivat tehneet liiton Saksan kanssa.

Ylipäällikön mukaan uusi päivä on koittanut. Karjala nousee, riveissänne marssivat sen omat pataljoonat.

Ei siis sanaakaan saksalaisista.

Mannerheim sälytti Karjalan vapauttamistehtävän vain ja ainoastaan Suomen armeijalle. Suokoon kansojen kohtaloja ohjaava kaitselmus Suomen armeijan täyttää Karjalan heimolle antamani lupauksen.

Mikä sitten on armeijan taisteluhengen ja moraalin nostattamiseksi laaditun ja peittelemättömän propagandistisen päiväkäskyn historiallinen todistusvoima?

Toki Mannerheim tiesi saksalaisten operaatioista, mutta hän halusi korostaa armeijansa kykyä suoriutua tehtävistään ilman ulkopuolista apua.

Myöhemmät tapahtumat jatkosodan vuosilta osoittavat, ettei marsalkka erityisesti pitänyt saksalaisista, ei ainakaan heidän johtajastaan.