Uutiset

Erityisluokkien määrää pyritään vähentämään

Peruskoulun oppilasta ei panna erityisluokalle yhtä heppoisin perustein kuin ennen.

Vuoden alusta voimaan tullut lakimuutos edellyttää, että oppilasta yritetään auttaa mahdollisimman kauan hänen omassa lähikoulussaan, ennen kuin hänet esimerkiksi siirretään erityiskouluun.

Riihimäen koulutoimenjohtaja Esa Santakallio kertoo, että heillä lakiuudistuksen kaltaiseen malliin on tähdätty jo vuodesta 2005. Niinpä työ on hyvässä mallissa vaikka ei valmis.

Riihimäellä työ on johtanut siihen, että erityisluokkien määrä on pudonnut puoleen.


Opettajasta riittää useammalle

Santakallio ei kiellä, etteikö osa oppilaista edelleen tarvitsisi erityisopetusta. Hän kuitenkin uskoo, että uudistus vähentää selvästi erityisluokkien ja -koulujen tarvetta. Pienryhmät sen sijaan lisääntyvät.

-Erityisluokat ja -koulut ehkä auttavat, mutta myös leimaavat lasta. Niin paljon voidaan tehdä oppilaan hyväksi omassa koulussa ja hänen omassa luokassaan, Santakallio sanoo.

Santakallio uskoo, että uudistus myös säästää pitkällä aikavälillä kunnan rahoja.

Pienryhmämallissa yksi opettaja ei vastaa samasta luokasta koko aikaa, vaan oppilaat vaihtuvat. Santakallio arvioi, että kun ennen erityisopettaja pystyi auttamaan 20-25 lasta, kohtaa hän nyt 40-70 lasta.


Hämeenlinnaan ei lisää erityisopettajia

Riihimäki ja Hämeenlinna ovat olleet mukana Kelpo-hankkeessa, joka on suunnitellut koulujen tehostetun opetuksen ja erityisopetuksen kehittämistä.

Hämeenlinnan opetuspalveluiden palvelujohtaja Mika Mäkelä kertoo, että lakiuudistuksen rahoittamiseksi Hämeenlinna on saanut hankkeelta kahdeksi vuodeksi 100 000 euroa.

Hämeenlinnassa ei palkata lisää erityisopettajia.


Erityisoppilailla hankittiin tuloja

Kanta-Hämeessa erityisoppilaiden määrä on ollut valtakunnallisesti katsoen alhainen, vain 5 prosenttia, kun luku on joissain kunnissa ollut jopa 12.

Santakallio ja Mäkelä muistuttavat, että osan kunnista epäiltiin takavuosina lyövän oppilaihin erityisoppilaan leiman, koska erityisoppilaista sai korotettua valtionosuutta.

-Nyt varmistetaan, että ennen kuin oppilas siirretään erityistuen piiriin, on hänen auttamisekseen tehty varmasti kaikki muu, Santakallio sanoo. (HäSa)