Uutiset

Erotuomarit saavat lokaa niskaansa, vaikka MM-kisat ovat sujuneet hyvin

Helsinki
06.07.2018, 02:45

Urheilu-uutiset

Torikokouksia, kiistanalaisia tilanteita ja suuria paineita. Erotuomaritoiminta nousee yleensä esille silloin, kun jokin asia menee pieleen. Ja jalkapallon MM-kisoja suurempaa näyttämöä tuomaritoiminnan arvioinnille tuskin löytyy.
Myös Venäjän MM-kisoissa on riittänyt parranpärinää tuomaroinnista. Esimerkiksi Kolumbian tähtipelaaja Radamel Falcao kritisoi Englannille hävityn neljännesvälierän jälkeen ottelun yhdysvaltalaistuomaria Mark Geigeriä.
– 50-50-tilanteissa hän suosi aina Englantia, ja se on häpeällistä MM-kisojen neljännesvälierissä, Falcao vuodatti AFP:lle.
MM-kisojen erotuomaritoiminta on kerännyt runsaasti myös myönteisiä kommentteja. Keskustelu on käynyt vilkkaana myös VAR-järjestelmästä (Video Assistant Referee) eli videotarkistuksista.
– Erotuomaritoiminnan iso kuva on ollut positiivinen. Itsekin pelkäsin, vievätkö tarkistukset liikaa aikaa, mutta ne ovat menneet jouhevasti. Näppituntumani on, etteivät ne ole tappaneet pelin intensiteettiä, Palloliiton erotuomaripäällikkö Jouni Hyytiä arvioi.
Valmentajana seitsemän Suomen mestaruutta voittanut Antti Muurinen on Hyytiän kanssa samoilla linjoilla.
– VAR on ollut loistava, se on tuomarin apukeino ja varmojen tuomioiden tekijä. Erinomainen uudistus. Erotuomaritoiminta on ollut vähintään hyvää, Suomen A-maajoukkueen ex-luotsi sanoo.

Ennaltaehkäisevä vaikutus

Kansainvälisen jalkapalloliiton Fifan mukaan turnauksen alkulohkovaiheessa 335 tilannetta tarkistettiin videolta. Yhteensä 17 tilannetta eteni varsinaiseen tarkistukseen, ja 14 kertaa erotuomari kävi kentän laidalla katsomassa tilanteen monitorilta.
Videotarkistuksia voidaan hyödyntää maalien ja niihin johtaneiden tilanteiden selvittämisessä, rangaistuspotkupäätöksissä, suorien punaisten korttien antamisessa sekä siinä, että varoitus tai ulosajo määrätään oikealle pelaajalle.
Suomen tunnetuimpiin erotuomareihin kuuluva Mattias Gestranius uskoo, että VAR-järjestelmällä on ennaltaehkäisevä vaikutus. Venäjän MM-kisoissa on jaettu vain kaksi suoraa punaista korttia.
– Yhtään suoraa punaista korttia ei ole tullut taklauksesta. Ehkä pelaajat ovat osanneet varoa, kun tietävät, että videomies tarkistaa. VAR on ideana hyvä ja antaa erotuomareille työrauhaa. Jos erotuomari tekee isossa pelissä pahan mokan, ura saattaa olla siinä, Gestranius muistuttaa.
VAR-järjestelmän kääntöpuoli on ollut otteluissa nähdyt pelaajien vaatimukset ja purnaukset videotarkistuksista.
– Ehkä pelaajat ovat vähän ruvenneet paineistamaan erotuomareita myös tilanteissa, jotka eivät kuuluu VAR:lla tarkistettaviin asioihin. Mielestäni pelaajat ja joukkueet ovat kuitenkin ottaneet järjestelmän hyvin vastaan, Hyytiä sanoo.
Hänen mukaansa pelaajien ja valmentajien reagointi kiistanalaisiin tilanteisiin on luonnollista, kunhan tunnekuohu ei mene yli.
– Ei tässä ole tarkoitusta tappaa pelistä tunnetta. Jalkapallosta kuolee paljon, jos ei saa näyttää tunteita ja elää pelissä mukana.

Repimiset ja kiinnipitämiset kuriin

Muurisen mukaan erotuomareihin suuntautuvassa kunnioituksessa on parannettavaa.
– Pelaajaringit tuomarin ympärillä ja raivopäinen huutaminen eivät kuulu jalkapalloon, hän sanoo.
Täysin virheettömäksi tuomaritoimintaa tuskin saadaan koskaan.
– Rangaistusalueen repimiset ja kiinnipitämiset ovat ehkä isoin kehitettävä asia, Hyytiä tiivistää.

STT

Kuvat:

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi