Uutiset

Esa Uimonen ei lähde passailemaan EM-molskille

Riihimäkeläinen Esa Uimonen, 28, on valmiina Belgradissa Serbiassa keskiviikkona käynnistyviin kreikkalais-roomalaisen painin Euroopan mestaruuskisoihin. Sarjan 60 kiloa tuore Suomen mestari on valmistautunut uransa ensimmäisiin miesten kansainvälisiin arvokisoihin huolellisesti. Lauantaina Belgradin EM-molskille hyppäävällä urheilijalla on takanaan viiden viikon kova harjoitusjakso.

-Kaiken pitäisi nyt olla kunnossa. Heti SM-kisojen jälkeen harjoittelin todella kovaa kolmisen viikkoa ja viimeiset kaksi viikkoa on herkistely kohti uutta kuntohuippua. Sen verran kovaa on treenattu, että nilkkakin jo hieman muljahti, mutta se ei enää haittaa painimista. Tarvittaessa jalka kuitenkin teipataan, Uimonen kertoo.

Uimonen on hikoillut enimmäkseen seuransa harjoitussalilla Turengissa. Viikko vierähti myös maajoukkueleirillä Pietarissa.

-Pääsin harjoittelemaan todella kovien kavereiden kanssa. Hyviä sparraajia ovat myös oman seuramme parhaat miehet Rafael Toijasen johdolla, Uimonen muistuttaa.

Uimonen matkustaa Belgradiin torstaina. Parin päivän aikana mies suunnittelee virittyvänsä todenteolla kisatunnelmaan.

-EM-kisat on iso tapahtuma, mutta onneksi minulla on kokemusta muun muassa PM-kisoista, jotka ovat nykyisin jo kahdeksan maan koitokset (mukana Baltian maat). Kovia turnauksia ovat olleet myös 20-vuotiaiden MM-kisat ja monet painimani kansainväliset kisat, Uimonen muistelee.

Perinteiset painimaat

EM-kisojen 60 kilon sarjaan on ilmoitettu 28 painijaa. Uimonen uskoo kovimpien haastajiensa tulevan tänäkin vuonna Venäjältä, Georgiasta ja Turkista.

-Nehän ne ovat ne perinteiset painimaat, mutta pitää muistaa, että EM-kisoissa ei ole yhtään huonoa painijaa. Kuusikymppisten sarjassakin taso on todella laaja Euroopassa, Uimonen sanoo.

Uimonen on asettanut tavoitteet korkealle. Nappisuorituksilla JPI:n mies uskoo etenevänsä jopa mitaliotteluihin.

-Kamppailulajeissa ei voi ikinä pärjätä, jos lähtee matseihin liian nöyrin mielin. Minäkin matkaan EM-kisoihin mestaruus mielessä – eli tavoitteena on painia viisi matsia lauantain aikana, Uimonen suunnittelee.

Olympiakarsinnat EM-kisojen jälkeen

Riihimäen pelastuslaitoksella työskentelevällä Uimosella riittää painittavaa tällä kaudella. Kolmannen Suomen mestaruutensa (aiemmat vuosilta 2005 ja 2008) voittanut urheilija tähyää myös Lontoon olympialaisiin.

-Ne kisat ovat tosin vielä kaukaisena haaveena. Lontoon karsintakisatkin ovat vuorossa vasta EM-kisojen jälkeen. Painijoilla on kaikkiaan kolmet karsinnat ennen syksyn olympialaisia. Toivottavasti Belgradin kisat sujuvat osaltani hyvin, ja kausi jatkuisi mahdollisimman kansainvälisesti, Uimonen nauraa. (HäSa)