fbpx
Uutiset

Espanja yrittää näyttää EU:lle suuntaa

Espanjassa järjestetyssä kansanäänestyksessä ylivoimainen enemmistö antoi tukensa EU:n perustuslaille. Jossittelulle ei äänestyksessä jäänyt itse asiassa mitään sijaa, sillä 77 prosenttia espanjalaisäänestäjistä antoi tukensa perustuslaille. Paljon keskustelua herättäneen lain hylkäämisen kannalla oli vain 17 prosentin vähemmistö.

Espanjan äänestyksen tulos ei ole missään mielessä yllätys. Maata johtava sosialistipuolue ilmoitti ajat sitten tukevansa perustuslakia aivan kuten oppositiossa vaikuttava kansanpuoluekin. Kaikkien etukäteen tehtyjen selvitysten mukaan kansa on perustuslakiin ainakin niin tyytyväinen, että se Espanjan puolesta voidaan hyväksyä.

Mittasiko äänestys lopulta ainoastaan espanjalaisten kantaa itse perustuslakiin? Tarkkaa vastausta kysymykseen ei ole mistään löydettävissä. Aivan ilmeisesti espanjalaiset äänestäjät liputtivat perustuslain rinnalla yleisellä tasolla maan EU-jäsenyydelle.

Espanja on saanut EU:lta parissakymmenessä vuodessa yli 85 miljardia euroa tukea, mitä seikkaa pääministeri José Luis Zapatero ennen äänestystä korosti. Espanjalla ei ole mitään syytä kampittaa EU:ta kumoon. Maa on tähänkin asti tukenut unionia sen kaikissa keskeisissä tehtävissä, ja tämä on Espanjansa Eurooppa-politiikan linja myös tulevaisuudessa.

Jonkin verran äänestyksen hohtoa himmentää alhainen äänestysprosentti. Espanjalaisista vain hieman yli 42 prosenttia vaivautui äänestämään EU:n perustuslakia koskeneessa kansanäänestyksessä. Eurooppalaisissa arvioissa espanjalaisia onkin jo ehditty moittia kovin laiskoiksi äänestäjiksi.

Kansanäänestyksen lähtökohta oli jälleen se, että jokaisen espanjalaisen äänioikeutetun tulisi ottaa äänestämällä kantaa EU:n perustuslakiin. Äänestyksen tulos oli tällä kertaa asiallisesti selvä jo etukäteen. Tätä taustaa vasten voi hyvin ymmärtää sen, että huomattava osa äänioikeutetuista ei kerta kaikkiaan viitsinyt ottaa osaa turhaksi arvioimaansa äänestykseen.

Espanjan tuki perustuslaille oli ratkaistu jo kuukausia ennen äänestyspäivää. Näissä olosuhteissa yli 42 prosentin äänestysintoa voi pitää jopa hyvänä. Perustuslakia koskevaa kansanäänestystä voi arvioida, millään tavalla kansanvaltaa vähättelemättä, lähes muodollisena espanjalaisten kuulemistilaisuutena. Äänestys oli tapa jakaa EU-tietoa sekä herättää keskustelua eurooppalaisen yhteistyön tulevaisuudesta.

EU-komission puheenjohtaja José Manuel Barroso on Espanjan kansan kannanottoon tietysti perin tyytyväinen. Ja kuten arvata saattaa, hän katsoo espanjalaisten enemmistön näyttävät mallia muille perustuslaista äänestäville maille. EU:lle oli hyvin tärkeää, että perustuslain kansansuosio punnittiin ensimmäisenä juuri Espanjassa.

Mitään järisyttävää merkitystä Espanjan kansanäänestyksen tuloksella ei lopulta ole sen paremmin EU:lle kuin sen perustuslaillekaan. Espanja on ollut EU:n mallioppilaita ja sitä se on myös tulevaisuudessa.

Menot