Uutiset

Espanjan uudessa hallituksessa naisenemmistö

Madrid
06.06.2018, 21:11

Ulkomaat

Espanjan uusi sosialistipääministeri Pedro Sanchez on julkistanut maan uuden, EU-myönteisen hallituksen, johon kuuluu 11 naista ja kuusi miestä.
46-vuotias Sanchez syrjäytti konservatiivisen pääministerin Mariano Rajoyn viime viikolla, kun istuneen pääministerin hallitus hävisi luottamuslauseäänestyksen. Maan uuteen hallitukseen kuuluvat muun muassa astronauttitaustainen tiedeministeri ja Euroopan parlamentin puheenjohtajana toiminut ulkoministeri Josep Borrel.
Maan talousministeriksi valittu Nadia Calvino on kokenut EU-viranhaltija, jonka valintaa pidetään merkkinä siitä, että sosialistihallitus aikoo noudattaa euroalueen taloussääntöjä. Calvino on toiminut Euroopan komission budjettipäällikkönä vuodesta 2014.
Brysselissä vuodesta 2006 työskennellyt Calvino ei ole aiemmin toiminut poliittisissa tehtävissä.

STT

Kuvat:

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Päivän lehti

24.10.2020

Fingerpori

comic