Uutiset

Etla ja Danske Bank: Suomen talouskasvu hidastuu ensi vuonna

Suomen talouskasvu hidastuu ensi vuonna, ennustaa Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla. Suomen kokonaistuotannon ennakoidaan kasvaneen 2,8 prosentilla kuluvan vuoden loputtua, mutta ensi vuonna kasvu jää 2,2 prosenttiin.

Etlan mukaan vienti vetää ensi vuonna erityisesti laivatoimitusten ansiosta, mutta talouskasvu on aiempaa enemmän riippuvainen yksityisestä kulutuksesta. Vienti kasvaa tänä vuonna 2,3 prosenttia ja ensi vuonna 3,6 prosenttia.

Yksityinen kulutus kasvaa ennusteen mukaan 2,0 prosenttia tänä vuonna ja 1,8 prosenttia ensi vuonna. Kotitalouksien ostovoimaa kasvattavat nousseet ansiot ja työllisyyden koheneminen.

Etlan mukaan investoinnit kasvoivat tänä vuonna peräti 4 prosentilla, mutta ensi vuonna kasvun arvellaan hiipuvan puoleentoista prosenttiin.



Julkistalous tasapainoon 2020 mennessä



Etlan mukaan työttömyys jatkaa laskuaan, mutta osaavan työvoiman puute hidastaa työllisyyden ja bkt:n kasvua. Kuluvan vuoden työttömyysasteeksi ennustetaan 7,7 prosenttia ja ensi vuodelle 7,4 prosenttia.

Suomen kuluttajahinnat ovat ennusteen mukaan nousseet 1,1 prosenttia vuoden loppuun mennessä, ja ensi vuonna hinnat kallistuvat vielä 1,4 prosentilla.

Julkistalouden alijäämäksi ennustetaan ensi vuodelle -0,3 prosenttia bkt:sta. Vuonna 2020 julkistalouden ennustetaan olevan tasapainossa.

Keskeinen syy talouskasvuun löytyy Etlan mukaan Suomen rajojen ulkopuolelta maailmantalouden yleisesti hyvästä vedosta.

Tulevaisuuden suurimpina riskeinä nähdään Yhdysvaltain ja Kiinan välisen kauppasodan laajeneminen, kehittyvien maiden ongelmat Yhdysvaltain keskuspankki Fedin kiristäessä rahapolitiikkaansa sekä euroalueen yhtenäisyyden mureneminen poliittisessa paineessa.



Danske Bank säilytti kasvuennusteensa ennallaan



Danske Bank säilyttää kuluvan ja ensi vuoden talouskasvun ennusteensa ennallaan. Pankin ekonomistien mukaan Suomen talous on kasvanut yhteensä 2,7 prosentilla vuoden 2018 lopulla.

Ensi vuoden talouskasvuksi Danske Bank povaa 2,0 prosenttia. Pankin mukaan Suomi olisi selättämässä vaihtotaseen ja julkisen talouden vajeet, mutta työmarkkinoilla osaavien työntekijöiden puute rajoittaa kasvua.

Pankin ekonomistit toivovat osaavan työvoiman määrän kasvattamisesta teemaa tuleviin eduskuntavaaleihin.

Asiasanat