Uutiset

EU kehittää miehittämättömiä lennokkeja ja hävittäjien ilmatankkausta – puolustus tapahtuu Euroopan ulkopuolella ja jäsenvaltioiden sisällä

EU:n sotilasesikuntaa johtaa suomalainen kenraaliluutnantti Esa Pulkkinen. Suomen hävittäjähankintaan EU ei puutu, mutta eurooppalaisen puolustusteollisuuden kilpailukyvyn pitäisi nousta. EU pyrkii järkevöittämään yhteistä tuotekehitystä.
Atalanta-operaatiossa EU suojaa kauppalaivoja merirosvoilta Somalian rannikolla Intian valtamerellä. Kuva: Joonas Kuikka
Atalanta-operaatiossa EU suojaa kauppalaivoja merirosvoilta Somalian rannikolla Intian valtamerellä. Kuva: Joonas Kuikka

Euroopan unioni suunnittelee yhteistä sotilaslentokoneiden ilmatankkauskykyä ja kehittää yhdessä miehittämättömiä lennokkeja.

Asiasta kertoo Lännen Medialle suomalainen kenraaliluutnantti Esa Pulkkinen, joka toimii Brysselissä sijaitsevan monikansallisen EU:n sotilasesikunnan päällikkönä EU-puolustuksen avainvirassa. Hän vastaa suoraan EU:n ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkealle edustajalle, italialaiskomissaari Federica Mogherinille.

Kymmeniä panssarivaunumalleja

EU-maiden ongelmana on Pulkkisen mukaan ollut hajautunut puolustusteollisuus. Esimerkiksi panssarivaunumalleja on ollut kymmeniä. Jäsenmaat yrittävät nyt muuttaa tilannetta muun muassa pysyvän rakenteellisen yhteistyön sopimuksen kautta.

– On tuotettu paljon tavaraa, mutta yhteensopivuus on ollut huonoa. Suorituskykyä on puuttunut operaatioissa EU-alueen ulkopuolella, muun muassa ilmatankkauskyky.

Tulevaisuuden hankkeista Pulkkinen mainitsee ilmatankkauksen lisäksi muun muassa Euroopan yhteisen pitkän kantaman miehittämättömän lennokin.

– Suomikin on siinä mukana tarkkailijajäsenenä.

Ensimmäisiä puolustusyhteistyön muotoja on yhteistyö joukkojen tukitoiminnoissa, kuten lääkinnässä.

Hävittäjähankinta Suomen oma päätös

Suomen hävittäjähankintaan Euroopan unionilla ei ole kantaa eikä valtuuksiakaan puuttua.

– Jäsenmaat ostavat joko halvinta tai parasta. Jos EU:n puolustustarvikkeista tulee kilpailukykyisiä, tilanne voi muuttua. Yhdysvaltain puolustustarviketeknologia on monella alalla muuta maailmaa edellä, Pulkkinen toteaa yleisesti.

Pysyvä rakenteellinen yhteistyö ei tarkoita vain sitä, että varsinaisia puolustushankintoja suunniteltaisiin jäsenmaiden yhteisponnistuksin, vaan kyse on myös puolustusteollisuuden yhteisestä tuotekehityksestä EU:n tarpeiden pohjalta.

 

Euroopan unionin sotilaat kouluttavat Somalian asevoimia, jotta yhteiskunta pystyttäisiin vakauttamaan ja pakolaisten pyrkiminen Eurooppaan vähenisi. Kuva: Joonas Kuikka
Euroopan unionin sotilaat kouluttavat Somalian asevoimia, jotta yhteiskunta pystyttäisiin vakauttamaan ja pakolaisten pyrkiminen Eurooppaan vähenisi. Kuva: Joonas Kuikka

 

Valmius vakautusoperaatioihin ulkorajojen ulkopuolella

EU:n puolustus on nimenä sikäli hämäävä, että EU:n sotilaallinen katse on kaukana maanosan ulkorajojen takana.

EU:n sotilaalliset koulutusoperaatiot ovat keskittyneet tällä hetkellä Saharan etelälaidan Sahelin alueen valtioiden vakauttamiseen. Tällä on suora yhteys Eurooppaan tulevien pakolaisten määrään.

– Koulutamme kolmen Afrikan maan asevoimia: Somalian, Keski-Afrikan ja Malin. Ei ole kehitystä, jos ei ole turvallisuutta. Kestävää turvallisuutta ei ole, jos ei ole kehitystä. EU tukee yhteiskunnan rakenteita, asevoimia, poliiseja ja tuomareita, kertoo Pulkkinen.

Lisäksi valvonta- ja vakautusoperaatioita on muun muassa Välimerellä ja Intian valtamerellä. Balkanilla on myös meneillään vakautusoperaatio.

EU:n sotilasesikuntaan kuuluu myös varoitusjärjestelmä, joka pohjaa eri maiden tiedusteluihin. Sillä pyritään ennakoimaan maailman kriisejä ja riskejä.

– EU-puolustus ei ole sotilasliitto, vaan se on EU:n ja läntisten arvojen kuten ihmisoikeuksien, vapaakaupan ja sääntöjärjestelmän puolustamista myös sotilaallisin keinoin.

EU:n sotilasesikunta valvoo myös sisäisiä uhkia kuten terrorismia, hybridivaikuttamista ja kyberhyökkäyksiä.

Suomi vaikuttaa kokoaan enemmän sotilasasioissa

Suomen EU-puheenjohtajakautta Pulkkinen odottaa hyvillä mielin.

– Pieni maa, jolla ei ole omaa agendaa, on valtava etu pääkaupunkien kanssa keskustellessa. Puolustusvoimilla on myös hyvä maine Yhdysvalloissa ja muualla.

Hän mainitsee esimerkiksi Saksan maista, jotka nyt ovat vaikeuksissa ajettuaan asevoimansa alas.

– Uudelleenrakentaminen on valtavan hidasta. Se ei onnistu vain rahalla. Hyvän esikuntaupseerin kouluttaminen kestää 15 vuotta. Vain heillä on näkemystä johtaa ja suunnitella uudelleenrakennus.

Esa Pulkkinen

Kenraaliluutnantti Esa Pulkkinen on EU:n sotilasesikunnan päällikkö Brysselissä. Kuva: DELGADO Christine (EEAS)
Kenraaliluutnantti Esa Pulkkinen on EU:n sotilasesikunnan päällikkö Brysselissä. Kuva: DELGADO Christine (EEAS)

Kenraaliluutnantti, EU:n sotilasesikunnan päällikkö toukokuusta 2016.

Syntynyt 6.7.1957 Kalvolassa, nykyisessä Hämeenlinnassa.

Vaimo Hanna Pulkkinen, aikuiset poika ja tytär.

Suomessa vuonna 1980 alkanut sotilasura sisältää muun muassa esikuntaupseerin tehtäviä. On komentanut myös EU:n pohjoisinta joukko-osastoa, Sodankylän jääkäriprikaatia 2003–2006.

EU:n sotilasesikunnassa Brysselissä vuosina 2000–2003 ja EU:n puheenjohtajuuskauden työryhmän johtaja vuonna 2006. Operaatiopäällikkö EU:n sotilasesikunnassa vuosina 2008–2010.